Kävin neuvolalääkärissä alkuviikosta ja kaikki näytti olevan hyvin!
Painoakin oli tullut vain kilo lisää tähän mennessä, mistä olen helpottunut, koska viimeksi lihosin niin nopeeta, ettei mieli oikein pysynyt muutoksessa mukana.
Nyt on aineenvaihdunta parempi kuin viimeksi, koska en ole laihdutellut, joten painokin pysyy tasapainossa.

Juttelin lääkärin kanssa myös mielialalääkkeistäni ja hän sanoi, että voin yrittää lopettaa pikkuhiljaa ja jos mieleni ei pysy hyvänä, saan aloittaa ne uudestaan.
Tämä neuvolalääkäri sattui olemaan sama, kuin minun omalääkäri, joka nuo lääkkeet määräsikin, niin oli helpottavaa jutella kasvotusten. Hän oli todella ymmärtävinen ja luottavainen, että pärjään ilman lääkkeitä, mutta että hän kirjoittaa minulle uuden reseptin, jos tarvitsen vielä jatkossa.
Käynti oli huojentava, koska stressasin tuota lopettamista, jos se ei onnisutuisikaan, mutta nyt en stressaa, koska voin aloittaa ne uudestaan tarvittaessa.
Yritän tosissani pärjätä ilman ja luottaa siihen että selviän siitä.. mutta saa nähdä.. Huomaan kyllä heti jos yöpaniikki palaa, koska sitä ei voi kestää, mutta katsotaan kuinka käy.
Näen öisin "haamuja" vieläkin, mutta pystyn siis hallitsemaan pelkoni ja mielikuvitukseni. Tämä tapahtuu silloin kun herään kesken painajaisen, mitä tapahtuu aika usein. Eli silloin näen pimeässä yhtä sun toista..

Kohta vauvan liikkeetkin alkavat tuntua ja kevät tulee pikkuhiljaa ja valoisampi aika.

En vieläkään ymmärrä sitä, miksi jotkut ihmiset halveksivat masentuneita ihmisiä ja miksei kaikki masentuneet suostu koittamaan lääkkeitä!?
Itse en enää ikinä tule valitsemaan sitä pimeää polkua, ja kerran täällä vain eletään, miksi kärsiä?
Olen myös viime aikoina kuullut niistä ihmisistä jotka luulevat että lääkkeet auttavat heti ja vaihtavat toiseen jo parin viikon kuluttua, tai lopettavat ja jatkavat kärsimistä.
Itselläni meni kolme kuukautta parantua pahimmasta vaiheesta ja pikkuhiljaa mieli kirkastuu normaaliksi.
Toivoisin kaikkien puolesta että malttaisivat odottaa lääkkeiden vaikutusta ja tulosta hieman pidempään!!

Pohdiskeluja

Vaihdoin ulkoasua hieman valoisampaan :)
Onhan nyt pian kevät tulossa ja uus elämänalku masussa <3

Mietin että voisin ehkä pärjätä ilman mielialalääkkeitäni, sitten kun tämä satsi loppuu.. silloin olisi kevät ja kesä tulossa, joten en välttämättä saisi paniikkikohtauksia yöllä, koska ei olisi niin pimeää.. sitten syksyllä kun vauva on syntynyt voisin taas aloittaa ne, jos siltä tuntuu.

Väsymys on suurin syy alakuloisuuteeni ja vähän mietin sitä, että kuinka saan nukuttua ilman lääkkeitäni.. tämä on se paha kierre mitä pelkään.
Olisi kiva lukea jonkun onnistumistarinoita, siitä että olisi  syönyt lääkkeitä ja parantnut, niin ettei ole tarvinnut niitä enää lopettamisen jälkeen.

Onnistuuko elämä ilman masennusta, jos on elänyt lapsesta asti masentuneena?
Ei auta kuin kokeilla kuinka käy..

Olen ainakin pystynyt ajattelemaan hyviä asioita viime aikoina ja olen tästä iloinen.
En ole ollut katkera.

Mietin myös sitä, kun minulle on sattunut tiettyjä asioita mitä olen pelännyt tapahtuvan..esim. olen pelännyt, että minusta ei pidettäisi työpaikalla, ja sitten on puukotettu selkään.. niin ehkä se on siksi että olen hakeutunut vääriin paikkoihin töihin.
Minun ei olisi alunperinkään pitänyt hakea sellaisia työpaikkoja joissa tunnen ahdistusta ja itseni huonommmaksi kuin muut. Ehkä se pelko epäonnistumisesta esti minua onnistumasta..
Tiettyjen ihmisten kemiat ei vain mene yhteen ja ehkä aloilla, mistä työpaikka-ahdistukseni alkoi, oli juuri tietynlaisia ihmisiä.
En tiedä miksi siedin sitä kiusaamista, vaikka ikinä ennen minua ei ole kiusattu.. ehkä ajattelin että ansaitsen sen ja kestin sitä siksi.. ajattelin että se oli minun vikani, mikä pahensi itseluottamustani vielä enemmän.
Tällä hetkellä en pelkää sitä mitä teen, vaan uskon itseeni ja kaikki on mennyt todella hyvin tähän mennessä :)
Eli rohkaisin itseni ja vaihdoin alaa kokonaan, sellaiseen missä on todella hyviä tyyppejä.

Time to let the bad memories go

Pohdin yöllä onnea ja sitä mikä on normaalia..
Minkälainen ihminen on terve mieleltään ja onko kukaan täysin terve ja kokoajan onnellinen, ja jos ei niin onko silloin sairas hetkellisesti, mikä siis on normaalia? Kuka luokitellaan sairaaksi ja kuka terveeksi, missä menee raja?
Luulen että olen aika normaali, vaikka olenkin masentunut.
Joskus tuntuu että minulla on krooninen alakuloisuus, mitä kuitenkin pystyn hallitsemaan, ainakin nyt. Miten sitten kun lopetan mielialalääkkeet?

Viime yönä tuli yhtäkkiä mieleen, että olen saanut paniikkihäiriön töissä, noin 5 vuotta sitten.
Olin kassalla töissä ja aloin täristä ja huimasi, enkä nähnyt kunnolla.
Menin työterveyteen, eikä löytynyt mitään syytä.
Nyt vasta tajusin sen että minua ahdisti niin paljon kaikki siinä työpaikassa, että eihän se ollut mikään ihme, että reagoin noin.
Oli jännä tajuta tuo näin monen vuoden jälkeen!
Päätin, että aion nyt keskittyä hyviin asioihin ja odottaa kevättä avoimin mielin!
Yritän nyt päästää irti vanhoista huonoista muistoista, koska nyt ne on kyllä käsitelty loppuun ja vatvominen ei enää auta oloan!