Hei pitkästä aikaa!
Tämä blogi taitaa jäädä nyt kokonaan.
Synnytin terveen ihanan vauvan 5mg Cipralex annostuksella.
Kaikki meni loistavasti ja tällä hetkellä voin erittäin hyvin ja arki tuntuu ihanalta.
Lääkitys on nyt 10 mg johon nostin heti synnytyksen jälkeen.
Tunnen jo nyt että ilma lääkitystä en pysyisi järjissäni. Olen nimittäin niin rakastunut uuteen tulokkaaseen ja myös esikoiseen, ja suojeluvaisto meinaa tehdä minut hulluksi välillä. Haluaisin kietoa lapseni taikaviittaan ja suojella heitä kaikelta pahalta maailmassa. Tätähän en voi tehdä, mutta en myöskään voisi tätä tosiasiaa hyväksyä ilman mielialalääkettäni. Nyt voin elää jotenkuten normaalisti ilman menettämisen pelkoa, vaikka se mielessä pyöriikin todella usein, mutta pystyn hallitsemaan ahdistavia ajatuksia ja nauttia elämästäni ja täydellisestä perheestäni!

Cipralexin puolitus 5mg.aan 27.7

Eilen puolitin Cipran 5 mg.. tuli niin kova stressi siitä jos vauva syntyisikin etuajassa ja olisi 10 mg päällä.
Suunnittelin että söisin 5 mg viimeiseen viikkoon asti ja puolittaisin vielä 2,5mg viimeisellä viikolla.
Lääkäri oli sitä mieltä että niin pienestä annoksesta ei olisi minulle hyötyöä, mutta ehkä viikon menisi sillä ja vain siksi en lopeta kokonaan, koska vieroitusoireet ovat kamalat noin 10 päivää, enkä halua loppuraskaudesta niitä tai synnytyksen aikana.
Sitten lisäisin heti taas tuohon 5 mg kun vauva on maailmassa ja pian taas 10 mg.. näin suunnittelin.
Kunhan ei menisi yli lasketun.. hankala laskea lääkkeen annostusta, kun ei tiedä varmaa syntymäpäivää, mutta äidinvaistoni antoi vahvasti sellaisen tunteen että nyt jo pitää puolittaa 5 mg.aan!
Viime yönä oli todella kovia kipuja häpyluun kohdalla. Tuntui että vauva painoi itseään kunnolla alaspäin. En osannut erottaa oliko supistuksia vai kovia vauvan venytysliikkeitä, mutta vessaan noustessa oli supistuksia kyllä, mutta niitä on ollut jo monta kuukautta öisin noustessa sängystä ylös.
Rasitin kyllä itseäni eilen ehkä hieman liikaa, joten voi olla että kivut johtuivat myös siitä + tästä helteestä. Raskaana helteet ovat kyllä todella raastavia, vaikka rakastan kesää!

Cipralexin aloitus uudestaan

Aloitin Cipralexin uudestaan noin kuukausi sitten!
Olin liian toiveikas ja en onnistunut vielä elämään ilman lääkettä.
Ei mennyt kuin kuukausi vieroitusoireiden loppumisesta, niin masennuin jo uudestaan.
Ensin meni yöunet ja sitten itkin ja olin väsynyt pitkin päivää, enkä edes yhdessä vaiheessa halunnut koko vauvaa, koska pelkäsin että en jaksa ja pysty hoitamaan kaikkea.
Onneksi neuvolatäti otti minut heti tosissaan ja lääkitys päätettiin aloittaa uudestaan lääkärin luvalla.
Nyt syön taas 10 mg ja raskausviikkoja on 36 kasassa. Lääke auttoi onneksi nopeaa, koska en ehtinyt olla kauan ilman, enkä enää lopeta tätä.. tietenkin vähennän synnytyksen lähestyessä, mutta sitten jatkan taas.. pelkään että teen vauvalle oireita lääkitykselläni, mutta samalla olo ilman lääkettä olisi todella huono myös vauvalle, enkä halua taas olla masentunut äiti.
Vointini on nyt todella hyvä taas, vaikka olenkin hieman pettynyt itseeni.. täytyy vain myöntää että en pärjää vielä ilman lääkettä.. olen liian kauan ollut masentunut.
Kaikkeni yritin, mutta enää en kiusaa itseäni ja läheisiäni, lopettamalla lääkitystä.. koska silloin kukaan ei voi hyvin!

Hermostuttaa

Heips!
Viime päivinä olen ollut todella hermostunut.. tämä siis palasi cipralexin lopettamisen myötä :(
Minulla oli yksi masennuksen oireista, siis myös tuo hermostuneisuus, ilman mitään syytä.. hermostuttaa vaan, eikä sille löydy selitystä.
Yritän rauhoitella itseäni, mutta en aina onnistu.. miehelleni siitä todella paljon kiitosta, että hän jaksaa ja kestää tätä mielialaani..
Tunnen itseni todella huonoksi ihmiseksi ja iltaisin tuntuu että en todellakaan ansaitse niin täydellistä miestä kuin minulla on..
Kuinka vaikeaa hänen onkaan ymmärtää minua, jos ei edes itse ymmärrä.
Tässä ei nyt auta muu, kuin yrittää sinnitellä tämän mielialan kanssa.
Joskus pelottaa että minusta ei ikinä tule normaalia ilman lääkkeitä.. niistä tuli normaali ja rauhallinen olo.. mutta en silti haluaisi aloittaa niitä uudelleen.. haluan olla ihan omaitseni, ja aina en ole ollut näin hermostunut.
Mistä ihmeestä tämä voi johtua?
Kaiken pitäisi kuitenkin olla hyvin.
Olen voinut todella hyvin ja raskausviikkojakin on kertynyt jo 25, eikä ole yhtään huono olo, tai turvonnut tai mitään. Kaikki on siis HYVIN!!
Muutenkin ärsyttää ihmiset jotka valittavat turhasta.. ja nyt olen itse samanlainen :( vaikka en haluaisi!

Olen pelännyt, että en saisi nukuttua ilman cipralexin rauhoittavaa vaikutusta.. mutta viime yönä nukuin noin kello 01.00 kello 07.30 jee!!
Päivisinkään ei ole väsyttänyt enää, cipran lopettamisen ansiosta.
Tänään on myös ensimmäinen päivä kun ei ole huimannut ollenkaan, lääkkeen lopettamisen jälkeen, enkä ole tuntenut "sähköiskujakaan" pariin päivään.
Eli jos nämä lopettamisen sivuoireet olivat tässä, niin meni yhteensä 10 päivää jotta ne loppuisivat.
Muutenkin olo on ollut tosi hyvä tänään, vaikka välillä hermostuttaakin, mutta oon pystynyt hallitsemaan sitä:)

Eilen illalla itkin sitä, miten esikoinen pärjää kun olen sairaalassa synnyttämässä, noin 4 kuukauden kuluttua!
Olenko hieman herkällä tuulella!?
Yritän ottaa tämän mielialan nyt huumorilla.. katsotaan kauanko kestää, tämä herkkä tila.. tämähän voi johtua myös lääkkeen lopettamisesta, ei siitä että masennus palaisi näin nopee!

Cipralexin lopettaminen, sivuoireet ja yleinen vointi

Hei!
Nyt olen ollut 10 päivää ilman mielialalääkettä, eli Cipralexia ja tuntuu että pitää alata kirjaamaan ylös vointiani.
Sivuoireita tuli hieman, eli huimausta ja niitä sähköiskuja, joista moni on valitellut. Säihkähdin hieman noita oireita, koska varsinkin huimaus on/oli todella kovaa, ja kun verenpaineeni on muutenkin alle sadan molemmin puolin + sitten raskaus vielä päälle, niin pelottaa välillä esim. pyöräillä esikoinen kyydissä.. mutta nyt tuntuu että alkaa helpottamaan, kop kop kop puuta!

Lupasin kirjoittaa rehellisesti jo alussa, ja pakko myöntää että eilen illalla JO, iski tuo selittämätön pimeänpelko, josta kärsin ennen lääkkeiden aloittamista.. eli pelkään aivan hulluna "jotain" ilman mitään syytä, enkä ymmärrä mikä sen laukaisee, koska en esim. ole katsonut mitään jännää televisiosta tai vastaavaa.. se vaan lyö päälle aina nukkumaan mennessä.. sydän alkaa hakkaamaan ja saan juosta pissalla kokoajan.. nämä olivat ne inhottavimmat oireet, ennenkuin aloitin lääkkeen, koska ne kestivät koko yön ja pilasivat uneni yli vuodeksi, mikä sitten sai minut masentumaan pahasti.
Yritän nyt tunnistaa tunteitani ja pohtia sitä mikä minut saa reagoimaan tällätavalla.. se on aivan käsittämätöntä.. varsinkin kun lääkkeet tekivät juuri sen, että pystyin järjellä heti rauhoittamaan itseni, mutta ilman niitä ei näytä onnistuvan, vaikka kuinka "fiksusti" yritän ajatella.
Olen myös aika hermostunut, mikä voi myös olla lopettamisen sivuoire, mutta oli myös masennuksen sivuoireena silloin viime keväänä kun aloitin lääkkeen.
Siksi alan nyt kirjoittamaan taas.
Kuulisin mielelläni muiden kokemuksia, jos jollain olisi jakaa :)

Väliaika kuulumiset

Hei!
Olen nyt vähentänyt mielialalääkkeen annostusta 5 mg ja ihan hyvin on mennyt tähän mennessä.
Sivuoireita ei ole ilmaantunut vielä, saa nähdä voiko tulla vielä myöhemmin?!
Olen nyt syönyt pari viikkoa tuota pienempää annostusta.
Hieman olen itkenyt enemmän.. johtunee varmasti myös elämänmuutoksista..

Kävin neuvolalääkärissä alkuviikosta ja kaikki näytti olevan hyvin!
Painoakin oli tullut vain kilo lisää tähän mennessä, mistä olen helpottunut, koska viimeksi lihosin niin nopeeta, ettei mieli oikein pysynyt muutoksessa mukana.
Nyt on aineenvaihdunta parempi kuin viimeksi, koska en ole laihdutellut, joten painokin pysyy tasapainossa.

Juttelin lääkärin kanssa myös mielialalääkkeistäni ja hän sanoi, että voin yrittää lopettaa pikkuhiljaa ja jos mieleni ei pysy hyvänä, saan aloittaa ne uudestaan.
Tämä neuvolalääkäri sattui olemaan sama, kuin minun omalääkäri, joka nuo lääkkeet määräsikin, niin oli helpottavaa jutella kasvotusten. Hän oli todella ymmärtävinen ja luottavainen, että pärjään ilman lääkkeitä, mutta että hän kirjoittaa minulle uuden reseptin, jos tarvitsen vielä jatkossa.
Käynti oli huojentava, koska stressasin tuota lopettamista, jos se ei onnisutuisikaan, mutta nyt en stressaa, koska voin aloittaa ne uudestaan tarvittaessa.
Yritän tosissani pärjätä ilman ja luottaa siihen että selviän siitä.. mutta saa nähdä.. Huomaan kyllä heti jos yöpaniikki palaa, koska sitä ei voi kestää, mutta katsotaan kuinka käy.
Näen öisin "haamuja" vieläkin, mutta pystyn siis hallitsemaan pelkoni ja mielikuvitukseni. Tämä tapahtuu silloin kun herään kesken painajaisen, mitä tapahtuu aika usein. Eli silloin näen pimeässä yhtä sun toista..

Kohta vauvan liikkeetkin alkavat tuntua ja kevät tulee pikkuhiljaa ja valoisampi aika.

En vieläkään ymmärrä sitä, miksi jotkut ihmiset halveksivat masentuneita ihmisiä ja miksei kaikki masentuneet suostu koittamaan lääkkeitä!?
Itse en enää ikinä tule valitsemaan sitä pimeää polkua, ja kerran täällä vain eletään, miksi kärsiä?
Olen myös viime aikoina kuullut niistä ihmisistä jotka luulevat että lääkkeet auttavat heti ja vaihtavat toiseen jo parin viikon kuluttua, tai lopettavat ja jatkavat kärsimistä.
Itselläni meni kolme kuukautta parantua pahimmasta vaiheesta ja pikkuhiljaa mieli kirkastuu normaaliksi.
Toivoisin kaikkien puolesta että malttaisivat odottaa lääkkeiden vaikutusta ja tulosta hieman pidempään!!

Pohdiskeluja

Vaihdoin ulkoasua hieman valoisampaan :)
Onhan nyt pian kevät tulossa ja uus elämänalku masussa <3

Mietin että voisin ehkä pärjätä ilman mielialalääkkeitäni, sitten kun tämä satsi loppuu.. silloin olisi kevät ja kesä tulossa, joten en välttämättä saisi paniikkikohtauksia yöllä, koska ei olisi niin pimeää.. sitten syksyllä kun vauva on syntynyt voisin taas aloittaa ne, jos siltä tuntuu.

Väsymys on suurin syy alakuloisuuteeni ja vähän mietin sitä, että kuinka saan nukuttua ilman lääkkeitäni.. tämä on se paha kierre mitä pelkään.
Olisi kiva lukea jonkun onnistumistarinoita, siitä että olisi  syönyt lääkkeitä ja parantnut, niin ettei ole tarvinnut niitä enää lopettamisen jälkeen.

Onnistuuko elämä ilman masennusta, jos on elänyt lapsesta asti masentuneena?
Ei auta kuin kokeilla kuinka käy..

Olen ainakin pystynyt ajattelemaan hyviä asioita viime aikoina ja olen tästä iloinen.
En ole ollut katkera.

Mietin myös sitä, kun minulle on sattunut tiettyjä asioita mitä olen pelännyt tapahtuvan..esim. olen pelännyt, että minusta ei pidettäisi työpaikalla, ja sitten on puukotettu selkään.. niin ehkä se on siksi että olen hakeutunut vääriin paikkoihin töihin.
Minun ei olisi alunperinkään pitänyt hakea sellaisia työpaikkoja joissa tunnen ahdistusta ja itseni huonommmaksi kuin muut. Ehkä se pelko epäonnistumisesta esti minua onnistumasta..
Tiettyjen ihmisten kemiat ei vain mene yhteen ja ehkä aloilla, mistä työpaikka-ahdistukseni alkoi, oli juuri tietynlaisia ihmisiä.
En tiedä miksi siedin sitä kiusaamista, vaikka ikinä ennen minua ei ole kiusattu.. ehkä ajattelin että ansaitsen sen ja kestin sitä siksi.. ajattelin että se oli minun vikani, mikä pahensi itseluottamustani vielä enemmän.
Tällä hetkellä en pelkää sitä mitä teen, vaan uskon itseeni ja kaikki on mennyt todella hyvin tähän mennessä :)
Eli rohkaisin itseni ja vaihdoin alaa kokonaan, sellaiseen missä on todella hyviä tyyppejä.

Time to let the bad memories go

Pohdin yöllä onnea ja sitä mikä on normaalia..
Minkälainen ihminen on terve mieleltään ja onko kukaan täysin terve ja kokoajan onnellinen, ja jos ei niin onko silloin sairas hetkellisesti, mikä siis on normaalia? Kuka luokitellaan sairaaksi ja kuka terveeksi, missä menee raja?
Luulen että olen aika normaali, vaikka olenkin masentunut.
Joskus tuntuu että minulla on krooninen alakuloisuus, mitä kuitenkin pystyn hallitsemaan, ainakin nyt. Miten sitten kun lopetan mielialalääkkeet?

Viime yönä tuli yhtäkkiä mieleen, että olen saanut paniikkihäiriön töissä, noin 5 vuotta sitten.
Olin kassalla töissä ja aloin täristä ja huimasi, enkä nähnyt kunnolla.
Menin työterveyteen, eikä löytynyt mitään syytä.
Nyt vasta tajusin sen että minua ahdisti niin paljon kaikki siinä työpaikassa, että eihän se ollut mikään ihme, että reagoin noin.
Oli jännä tajuta tuo näin monen vuoden jälkeen!
Päätin, että aion nyt keskittyä hyviin asioihin ja odottaa kevättä avoimin mielin!
Yritän nyt päästää irti vanhoista huonoista muistoista, koska nyt ne on kyllä käsitelty loppuun ja vatvominen ei enää auta oloan!

Back to "normal"

Elämä hymyilee pikkuhiljaa taas! :)
Flunssa iski alkuraskauden oireiden lisäksi, joten olen ollut aivan poissa pelistä pari viikkoa! Niin väsynyt ja huonovointinen, sekä psyykkisesti että fyysisesti.
Nyt on parempi olo ja jaksan taas ajatella ja tehdä asioita.

Kävin yksin pikku kävelylenkillä ja selvittelin ajatuksia. Tulin siihen tulokseen, että alan olemaan aika tyytyväinen itseeni, siis siihen mitä olen sisältä.
Olen päässyt taas, hieman pidemmälle itsetuntoni kanssa ja pystyin jopa tänään ajattelemaan hyviä asioita itsestäni, ilman että tuntui, että yritän huijata itseäni.

Kirjoitin hirmu pitkän tekstin yhtenä päivänä pari viikkoa sitten, enkä julkaissut sitä, koska se oli liian rankkaa tekstiä.. ehkä poimin joitakin hyviä pointteja siitä ja jätän jotain pois.
Huomasin että se meni katkeruuden puolelle ja katkeruus on kyllä pahasta..

Yritän nyt ihan tosissani, miettiä hyviä asioita enemmän ja se on kyllä auttanut mielialaani. Minulla kun menee mieliala ylös alas jaksoittain, niin huonoina vaiheina kannattaa yrittää ajatella hyviä asioita, jotta pääsee pois siitä alakuloisuudesta, muuten siihen jumittuu.
Vaikka joskus pitää myös päästellä höyryjä, mutta kannatta yrittää oppia niistä jotain ja jotenkin yrittää löytää sen opettavan puolen niistä. Yleensä osaan tämän, silloin kun mieliala on muuten tasapainossa.
Eli, "deal with the bad things, when your mind is strong", silloin kun muutenkin mieli taistelee sinua vastaan, ei kannata ruokkia sitä huonoilla asioilla!
En kyllä usko, että selviäisin huonoista jaksoista vielä, ilman lääkkeitä..
Kauankohan siihen menee, jos on lapsesta asti ollut masentunut, että aivot alkavat taas itse tuottamaan näitä tarvittavia "hyvänolon" hormooneja??

Soitin lääkärilleni ja halusin uusia mielialalääkereseptini.
Lääkäri oli sitä mieltä, että voisin yrittää lopettaa tänä keväänä..
Tuli paniikki!
Tuntuu etten todellakaan ole valmis lopettamaan ja mistä lääkäri voi tietää puhelimen kautta olenko parantunut?
Tällähetkellä minulla ei ole kunnon terapeuttia, vaan pelkästään lähiohjaaja ja minusta tuntuu että tarvisin kunnon terapeutin tai psykologin lausunnon.
Se että olen pienestä asti ollut masentunut ja huolestunut asioista, ei kyllä tunnu korjautuvan alle vuodessa, pelkästään lääkityksellä.
Olen todella iloinen ja helpottunut siitä, että lääkkeet ovat auttaneet minua näin hyvin, mutta samalla toivoisin myös hieman tukea, koska tiedän että lääkkeet pitää joskus lopettaa, mutta miten pärjään ilman niitä, jos en tähänkään mennessä ole pärjännyt?

Ennenkuin aloitin lääkkeet, olen siis noin 10 vuoden ajan yrittänyt itse parantaa oloani. Olen lukenut kirjoja kognitiivisesta psykoterapiasta, ja yrittänyt soveltaa sitä omaan elämääni, lukenut "Eroon ahdistuksesta ja peloista", "Uskalla elää" "Elämän laspi", olen lukenut niin monia kirjoja yrittääkseni ymmärtää itseäni, mutta ei se ole auttanut.
Terapiasssa ollaan sitä mieltä, että olen jo niin pitkällä itseni kanssa, koska olen oppinut itsestäni niin paljon, etten tarvitse terapiaa.. mutta minusta ei tunnu että ahdistus ja pelko pysyy kurissa.
Tietenkin on helpointa lähettää potilas kotiin mielialalääkeresepti kädessä, mutta mitäs sitten kun se lääke pitäisi lopettaa?
Sitten ollaan taas yksin!
Jokainen ihminen on vastuussa omasta elämästään, mutta onko mitään järkeä yrittää edes saada apua, jos loppupeleissä potilasta ei edes kuunnella?

Tunnustus

Täytyy tunnustaa, että nyt minulla on parantamisen varaa.. olen siis ollut todella pessimistisellä tuulella ja ajatellut kaikkea paskaa ja huonoja ajatuksia! :/
Olen miettinyt vanhoja juttuja, kuinka joku käyttäytyi inhottavasti minua kohtaan ja olen ollut vihainen siitä.. vaikka tapahtumista on tosi pitkä aika.
Tämä on sitä katkeruutta, jota pitää välttää.. vanhojen asioiden miettiminen, on juuri se asia, mikä lannistaa mielialaa, eikä kehitä ihmistä ollenkaan.
No miksi olen tehnyt näin?
Liian vähän tekemistä, kun on väsy, ei jaksa tehdä mitään muuta kun miettiä turhia asioita.. voi myös johtua siitä että tietyt ihmiset ovat olleet epäreiluja minua kohtaan viime aikoina, tai sitten siitä että yritän löytää syytä ahdistukselleni ja kaivelen vanhoja asioita ja muistoja.
Hyi minua.
En ole täydellinen, sen tiedän, mutta inhoan itseäni, silloin kun teen näitä asioita!

Kaamosväsymys

Yritän kestää tätä oloa..
Vuoden pimeintä aikaa, älytön alkuraskauden väsymys ja huono olo.
Onko yhtäkään ihmistä, joka ei olisi alakuloinen tähän aikaan vuodesta?
Nyt tekee todella tiukkaa pitää mieli kirkkaana.

Haluan toisen lapsen, mutta esim. yöllä mietin paljon sitä, kuinka osaan jakaa huomion ensimmäisen lapseni kanssa.. pystynkö edes siihen.. olen niin tiiviisti esikoisemme kanssa, että en pysty kuvittelemaan miten voisin keskittyä toiseenkin lapseen ilman että tulee huono omatunto..
Kyllähän esikoisemme ottaa itsekin etäisyyttää minuun jossakin vaiheessa, toivon mukaan.. mutta se irtipäästämisen tunne, tuntuu mahdottomalta.

Unilääkkeet vs. mielialalääkkeet

Ajattelin seuraavaksi kirjoittaa, oman mielipiteeni unilääkkeistä ja masennus/mielialalääkkeistä.
Pohdin tätä, ja tulin siihen tulokseen että yleensä unihäiriöt johtuvat masennuksesta, stressistä tai paniikkioireista, joita mielialalääkkeet parantavat. Yleensä näitä määrätää yhdessä masennuslääkkeiden kanssa ja olen lukenut että näistä yhdistelmistä niitä hirveitä sivuoireita syntyykin!
Unilääkkeissä taas, on niin paljon sivuvaikutuksia ja niihin jää usein riippuvaiseksi.
Jännä sattuma oli se että tänään tekstitv.llä oli uutinen, siitä että unilääkkeiden käyttö on vähentynyt ja että masennus ja mielialalääkkeitä syödään enemmän, juuri univaikeuksiin.
Uutisessa sanottiin että tätä on tutkittu jo 10 vuotta.
Omasta mielestäni tämä on aika ilmiselvä asia, johon tarvitsi vain hieman omia aivoja ja päättelemistä, 1+1 on 2 tyyliin. :)