Back to "normal"

Elämä hymyilee pikkuhiljaa taas! :)
Flunssa iski alkuraskauden oireiden lisäksi, joten olen ollut aivan poissa pelistä pari viikkoa! Niin väsynyt ja huonovointinen, sekä psyykkisesti että fyysisesti.
Nyt on parempi olo ja jaksan taas ajatella ja tehdä asioita.

Kävin yksin pikku kävelylenkillä ja selvittelin ajatuksia. Tulin siihen tulokseen, että alan olemaan aika tyytyväinen itseeni, siis siihen mitä olen sisältä.
Olen päässyt taas, hieman pidemmälle itsetuntoni kanssa ja pystyin jopa tänään ajattelemaan hyviä asioita itsestäni, ilman että tuntui, että yritän huijata itseäni.

Kirjoitin hirmu pitkän tekstin yhtenä päivänä pari viikkoa sitten, enkä julkaissut sitä, koska se oli liian rankkaa tekstiä.. ehkä poimin joitakin hyviä pointteja siitä ja jätän jotain pois.
Huomasin että se meni katkeruuden puolelle ja katkeruus on kyllä pahasta..

Yritän nyt ihan tosissani, miettiä hyviä asioita enemmän ja se on kyllä auttanut mielialaani. Minulla kun menee mieliala ylös alas jaksoittain, niin huonoina vaiheina kannattaa yrittää ajatella hyviä asioita, jotta pääsee pois siitä alakuloisuudesta, muuten siihen jumittuu.
Vaikka joskus pitää myös päästellä höyryjä, mutta kannatta yrittää oppia niistä jotain ja jotenkin yrittää löytää sen opettavan puolen niistä. Yleensä osaan tämän, silloin kun mieliala on muuten tasapainossa.
Eli, "deal with the bad things, when your mind is strong", silloin kun muutenkin mieli taistelee sinua vastaan, ei kannata ruokkia sitä huonoilla asioilla!
En kyllä usko, että selviäisin huonoista jaksoista vielä, ilman lääkkeitä..
Kauankohan siihen menee, jos on lapsesta asti ollut masentunut, että aivot alkavat taas itse tuottamaan näitä tarvittavia "hyvänolon" hormooneja??

Soitin lääkärilleni ja halusin uusia mielialalääkereseptini.
Lääkäri oli sitä mieltä, että voisin yrittää lopettaa tänä keväänä..
Tuli paniikki!
Tuntuu etten todellakaan ole valmis lopettamaan ja mistä lääkäri voi tietää puhelimen kautta olenko parantunut?
Tällähetkellä minulla ei ole kunnon terapeuttia, vaan pelkästään lähiohjaaja ja minusta tuntuu että tarvisin kunnon terapeutin tai psykologin lausunnon.
Se että olen pienestä asti ollut masentunut ja huolestunut asioista, ei kyllä tunnu korjautuvan alle vuodessa, pelkästään lääkityksellä.
Olen todella iloinen ja helpottunut siitä, että lääkkeet ovat auttaneet minua näin hyvin, mutta samalla toivoisin myös hieman tukea, koska tiedän että lääkkeet pitää joskus lopettaa, mutta miten pärjään ilman niitä, jos en tähänkään mennessä ole pärjännyt?

Ennenkuin aloitin lääkkeet, olen siis noin 10 vuoden ajan yrittänyt itse parantaa oloani. Olen lukenut kirjoja kognitiivisesta psykoterapiasta, ja yrittänyt soveltaa sitä omaan elämääni, lukenut "Eroon ahdistuksesta ja peloista", "Uskalla elää" "Elämän laspi", olen lukenut niin monia kirjoja yrittääkseni ymmärtää itseäni, mutta ei se ole auttanut.
Terapiasssa ollaan sitä mieltä, että olen jo niin pitkällä itseni kanssa, koska olen oppinut itsestäni niin paljon, etten tarvitse terapiaa.. mutta minusta ei tunnu että ahdistus ja pelko pysyy kurissa.
Tietenkin on helpointa lähettää potilas kotiin mielialalääkeresepti kädessä, mutta mitäs sitten kun se lääke pitäisi lopettaa?
Sitten ollaan taas yksin!
Jokainen ihminen on vastuussa omasta elämästään, mutta onko mitään järkeä yrittää edes saada apua, jos loppupeleissä potilasta ei edes kuunnella?

Tunnustus

Täytyy tunnustaa, että nyt minulla on parantamisen varaa.. olen siis ollut todella pessimistisellä tuulella ja ajatellut kaikkea paskaa ja huonoja ajatuksia! :/
Olen miettinyt vanhoja juttuja, kuinka joku käyttäytyi inhottavasti minua kohtaan ja olen ollut vihainen siitä.. vaikka tapahtumista on tosi pitkä aika.
Tämä on sitä katkeruutta, jota pitää välttää.. vanhojen asioiden miettiminen, on juuri se asia, mikä lannistaa mielialaa, eikä kehitä ihmistä ollenkaan.
No miksi olen tehnyt näin?
Liian vähän tekemistä, kun on väsy, ei jaksa tehdä mitään muuta kun miettiä turhia asioita.. voi myös johtua siitä että tietyt ihmiset ovat olleet epäreiluja minua kohtaan viime aikoina, tai sitten siitä että yritän löytää syytä ahdistukselleni ja kaivelen vanhoja asioita ja muistoja.
Hyi minua.
En ole täydellinen, sen tiedän, mutta inhoan itseäni, silloin kun teen näitä asioita!

Kaamosväsymys

Yritän kestää tätä oloa..
Vuoden pimeintä aikaa, älytön alkuraskauden väsymys ja huono olo.
Onko yhtäkään ihmistä, joka ei olisi alakuloinen tähän aikaan vuodesta?
Nyt tekee todella tiukkaa pitää mieli kirkkaana.

Haluan toisen lapsen, mutta esim. yöllä mietin paljon sitä, kuinka osaan jakaa huomion ensimmäisen lapseni kanssa.. pystynkö edes siihen.. olen niin tiiviisti esikoisemme kanssa, että en pysty kuvittelemaan miten voisin keskittyä toiseenkin lapseen ilman että tulee huono omatunto..
Kyllähän esikoisemme ottaa itsekin etäisyyttää minuun jossakin vaiheessa, toivon mukaan.. mutta se irtipäästämisen tunne, tuntuu mahdottomalta.

Unilääkkeet vs. mielialalääkkeet

Ajattelin seuraavaksi kirjoittaa, oman mielipiteeni unilääkkeistä ja masennus/mielialalääkkeistä.
Pohdin tätä, ja tulin siihen tulokseen että yleensä unihäiriöt johtuvat masennuksesta, stressistä tai paniikkioireista, joita mielialalääkkeet parantavat. Yleensä näitä määrätää yhdessä masennuslääkkeiden kanssa ja olen lukenut että näistä yhdistelmistä niitä hirveitä sivuoireita syntyykin!
Unilääkkeissä taas, on niin paljon sivuvaikutuksia ja niihin jää usein riippuvaiseksi.
Jännä sattuma oli se että tänään tekstitv.llä oli uutinen, siitä että unilääkkeiden käyttö on vähentynyt ja että masennus ja mielialalääkkeitä syödään enemmän, juuri univaikeuksiin.
Uutisessa sanottiin että tätä on tutkittu jo 10 vuotta.
Omasta mielestäni tämä on aika ilmiselvä asia, johon tarvitsi vain hieman omia aivoja ja päättelemistä, 1+1 on 2 tyyliin. :)