Huomenta!
Olen odotellut, että riittäisi aikaa kirjoittamiselle.
Väsymys on niin kova kokoajan, että en meinaa jaksaa fyysisesti, enkä myöskään henkisesti.
Väsymys on minulla yksi pahin masennuksen ja ahdistuksen lisääjä.
Ennenkuin aloitin mielialalääkkeet, nukuin siis todella huonosti, mikä johti siihen että päivisin ahdisti vielä enemmän ja sitten yöllä nukuin taas entistä huonommin.
Sitten kun sain tuon pahan kierteen pois, eli yöunet alkoi paranemaan, sain myös voimia jaksaa päivisin ajatella ja nähdä asiat eritavalla.
Tähän meni noin 3 kk lääkkeiden aloittamisesta.
Ilman kovaa tahtoa, en usko että lääkkeet olisivat auttaneet.
Masennukseni ei ole hävinnyt kokonaan, mutta osaan nyt elää sen kanssa lääkkeiden avulla.
En ole vielä varannut aikaa neuvolaan, mutta sitten kun saan ajan, pitää varmasti pohtia tätä mielialalääke asiaa.. kuinkahan nämä vaikuttavat raskauteen jnp.?
En haluaisi lopettaa niiden käyttöä, koska viimeksi juuri äitiys johti masennuksen pahenemiseen.. samalla ansaitsen toisen lapsen, koska olen todella hyvä äiti.. lapseni ei ole ikinä joutunut kärsimään masennuksestani, olen vaan itse ollut aivan rikki henkisesti, mutta en ole antanut sen vaikuttaa lapseeni, vaikka kaikki muut elämänalueet ovatkin kärsineet.
Olen kyllä käsitellyt paljon asioita ensimmäisen lapsen jälkeen, ja luulen että en masentuisi enää niin paljon omista lapsuudenmuistoista.. mutta se menettämisenpelko, ei hellitä :( nyt jo tunnen sen taas, kun katson lastani.. mietin kaikkea hirveää mitä voisi tapahtua, enkä voi estää ajatuksiani.
Luen yhtä todella mielenkiintoista kirjaa, "Lapsen puolesta" (liittyy opintoihin), ja siinä tuli eräs niin hirveä kohta, jossa kuvailtiin kaltoinkohdeltuja lapsia, eli vanhemmat ovat aiheuttaneet yhtä sun toista tuskaa omalle lapselleen, enkä voi päästää tätä lukemaani.. jotenkin se jäi pyörimään päähäni ja nyt en voi ajatella muuta.
Olen vältellyt tuollaisi juttuja, mielenterveyteni takia, mutta nyt luin sen, vähä niinkuin vahingossa, koska kirja käsitteli paljon muitakin asioita.
Hyi että, mitä julmuutta tähän maailmaan mahtuu.
perjantai 28. joulukuuta 2012
tiistai 18. joulukuuta 2012
Raskaana
Väsymykselle ja alakuloisuudella löytyi syy.. Olen raskaana!!
Ihanaa, tätä haluamme ja odotamme innoissamme, mutta tunteet ovat nyt jo sekaisin.
Mielialani vaihtui taas hieman surullisemmaksi, ja siksi että tämä menettämisen pelko nousee pintaan taas.
En ole päässyt siitä näköjään yli, en sitten laisinkaan.
Äidinhormonit, tekevät minusta huolestuneen ja "hieman" ahdistuneen.. En halua olla ahdistunut, haluan olla iloinen tästä ihanasta asiasta, mutta mieleni ei vaan salli sitä itselleni..
Ajattelin, että nyt kun minulla on nämä mielialalääkkeet,ja näen asioita eri tavalla, eli paljon selkeämmin, voisin olla hieman iloisempi äiti, kuin viimeksi.. koska siitä päivästä kun ensimmäinen lapsi syntyi, en voinut katsoa häntä kuin surullisin silmin, koska pelkäsin joka hetki että hän kuolee ja menetän hänet :`(
Mieleni ei anna minun olla iloinen, iloisista asioista, vaan iloiset asiat muuttuu aina jotenkin surulliseksi..
Olen vasta todella alussa, enkä tiedä edes onko masussani kaikki hyvin jnp. mutta toivon tietenkin parasta:)
Haluaisin jostain kumman syystä, pitää ensimmästä lastamme lähellä nyt kokoajan, enkä päästää hänestä irti.. ikävä kokoajan.
Such a mess in my head again!!
Ihanaa, tätä haluamme ja odotamme innoissamme, mutta tunteet ovat nyt jo sekaisin.
Mielialani vaihtui taas hieman surullisemmaksi, ja siksi että tämä menettämisen pelko nousee pintaan taas.
En ole päässyt siitä näköjään yli, en sitten laisinkaan.
Äidinhormonit, tekevät minusta huolestuneen ja "hieman" ahdistuneen.. En halua olla ahdistunut, haluan olla iloinen tästä ihanasta asiasta, mutta mieleni ei vaan salli sitä itselleni..
Ajattelin, että nyt kun minulla on nämä mielialalääkkeet,ja näen asioita eri tavalla, eli paljon selkeämmin, voisin olla hieman iloisempi äiti, kuin viimeksi.. koska siitä päivästä kun ensimmäinen lapsi syntyi, en voinut katsoa häntä kuin surullisin silmin, koska pelkäsin joka hetki että hän kuolee ja menetän hänet :`(
Mieleni ei anna minun olla iloinen, iloisista asioista, vaan iloiset asiat muuttuu aina jotenkin surulliseksi..
Olen vasta todella alussa, enkä tiedä edes onko masussani kaikki hyvin jnp. mutta toivon tietenkin parasta:)
Haluaisin jostain kumman syystä, pitää ensimmästä lastamme lähellä nyt kokoajan, enkä päästää hänestä irti.. ikävä kokoajan.
Such a mess in my head again!!
keskiviikko 12. joulukuuta 2012
Oh, am I that small !!??
Näin peilikuvan itsestäni tänään kaupan ikkunassa, ja huomasin miten pieneltä ja laihalta näytin.. ei ole tuntunut, että olisin noin pienikokoinen, miten sitä ei näe itse, kun katsoo peilistä..??
Minusta ei ikinä tuu aikuista.. kroppani on kuin pienen tytön, vaikka syönkin, niin että jaksan.
Päivän ruokalista:
Aamupala,
- 2kpl ruisleipää, paljon voita ja juustoa+kahvia+monivitamiinit
Lounas,
-Täysjyväriisiä ja jotain lihaa+karkkia jälkkäriks
Iltapala,
-jotain pientä herkkua, suklaata, keksiä tai sipsiä
Joka päivä samat määrät, ja paino 46 kg, pituus noin 165cm, enkä harrasta mitään urheilua.
Does this make me happy?
Yes, sometimes ja tästä voi vähentää, jos tarvin taas puolustusmekanismejani..
perjantai 7. joulukuuta 2012
Feeling down
Näin se mieliala taas heittelee.. nyt tuntuu taas todella raskaalta kaikki.. en edes tiedä miksi, olen vaan niin väsynyt ja mikään ei oikein huvita.
Pelkästään jo tämä tunne on niin ahdistavaa, kun tietää mistä se johtuu:(
nyt pitäisi vaan yrittää tehdä jotain mielekästä, esim. nähdä ystäviä.
Mitä vähemmän on tekemistä, sitä enemmän mieli painuu maihin.
Yritin pyytää ystäväänikin kylään, mutta hänelle ei käynyt ja hän ei ikinä pyydä minua minnekkään tai ehdota mitään itse :( vaikka meidän pitäsi olla parhaat ystävät.
Tuntuu että hän tarvii minua vain silloin kuin hänellä menee huonosti, eli yleensä aina.. mutta nyt hänellä on hyvä elämänvaihe ja seurani ei yhtäkkiä kiinnosta yhtään.. olen todella pettynyt hänen käytökseensä, mutta en jaksaisi mainita siitä hänelle, kun tulee vaan riitaa!
Ystävät on kyllä tärkeitä ja tuntuu, että jos he kohtelevat epäoikeudenmukaisesti, se vaikuttaa minuun tosi paljon :( yritän olla ottamatta itseeni, mutta kieltämättä minun itseluottamuksellani, pelkään sisimmässäni että se johtuu minusta..
Katsotaan miltä tuntuu huomenna.. ihan kun olisin unohtanut mielialalääkkeeni, vaikka en olekaan..
Ehkä olen vain kyllästynyt tällähetkellä olemaan kotona, ja tarvisin hieman vaihtelua.. tai sitten pitää vain odottaa että tämän olo menee ohi!
Tyhmää valittaa kun asiat ei ole huonosti, mutta se tässä turhauttaa melkein eniten, kun on mieli maassa, ilman syytä!
Pelkästään jo tämä tunne on niin ahdistavaa, kun tietää mistä se johtuu:(
nyt pitäisi vaan yrittää tehdä jotain mielekästä, esim. nähdä ystäviä.
Mitä vähemmän on tekemistä, sitä enemmän mieli painuu maihin.
Yritin pyytää ystäväänikin kylään, mutta hänelle ei käynyt ja hän ei ikinä pyydä minua minnekkään tai ehdota mitään itse :( vaikka meidän pitäsi olla parhaat ystävät.
Tuntuu että hän tarvii minua vain silloin kuin hänellä menee huonosti, eli yleensä aina.. mutta nyt hänellä on hyvä elämänvaihe ja seurani ei yhtäkkiä kiinnosta yhtään.. olen todella pettynyt hänen käytökseensä, mutta en jaksaisi mainita siitä hänelle, kun tulee vaan riitaa!
Ystävät on kyllä tärkeitä ja tuntuu, että jos he kohtelevat epäoikeudenmukaisesti, se vaikuttaa minuun tosi paljon :( yritän olla ottamatta itseeni, mutta kieltämättä minun itseluottamuksellani, pelkään sisimmässäni että se johtuu minusta..
Katsotaan miltä tuntuu huomenna.. ihan kun olisin unohtanut mielialalääkkeeni, vaikka en olekaan..
Ehkä olen vain kyllästynyt tällähetkellä olemaan kotona, ja tarvisin hieman vaihtelua.. tai sitten pitää vain odottaa että tämän olo menee ohi!
Tyhmää valittaa kun asiat ei ole huonosti, mutta se tässä turhauttaa melkein eniten, kun on mieli maassa, ilman syytä!
maanantai 3. joulukuuta 2012
Masennus/Mielentilapäivitys
Heippa!
Nyt taas nykypäivään!
Olo on ollut hyvä.
Kerroin perheelleni että syön mielialalääkkeitä.
He eivät ole tienneet tästä.
En tarkoita nyt minun perhettäni, johon kuuluu lapsi ja mies, vaan olisko "ydinperhe", eli oma äiti jnp.
He suhtautuivat todella hyvin, vaikka ennen luulin että he tuomitsevat tämän. Siksi en ole aikaisemmin kertonut.
Luin jostain keskustelupalastalta sivuoireista, jotka tulevat /voivat tulla vasta lääkkeiden lopettamisen jälkeen.. ja kuulostivat aika hurjilta!
Noo, jos joskus lopetan, otan nuo sivuvaikutukset, koska elämänlaatuni on tällähetkellä niin hyvä, että tämä on sen arvoista.
Minun masennus ei ole sellaista masennusta, että ei huvita tehdä mitään, ei huvita nousta aamulla jnp. vaan ovat enemmänkin ahdistusta, menettämisen- ja kuolemanpelkoa.
Huomaan nyt kun on pimein ja kylmin aika, että saan tosissani tehdä töitä, tuon hiipivän ahdistuksen ja kuolemanpelon kanssa.
Menettämisenpelko ja pelko siitä että lapselleni tai läheisilleni sattuu jotain, hiipii kokoajan tuohon alitajunnan ja tajunnan välillle. Saan pidettyä nämä ajatukset kurissa, niin että tämä pelko ja ahdistus jää siihen hetkeen, kun se muistuttaa olemassaolostaan.
Tiedän ainakin että en ole vielä päässyt masennuksestani eroon.
Uneni ovat todella selkeitä tällähetkellä ja aika inhottavia.
Ajattelen ja mietin paljon unissani, ja tuntuu kuin olisin näyttelemässä pääosaa näissä.
Viime yönä, näin unta että seisoin puunrungon päällä, joka oli kaadettu veteen, olisiko ollut jokin järvi, tai meri. Siinä ui erikokoisia ja värisiä kaloja, lahnoja ja haukia ja jotain muita pienempiä kaloja.
Sitten lahna katsoi minun päälle ja tiesin, että se tulee puremaan minua, mutta en päässyt pois, koska lahnat lisääntyivät ja niitä oli joka puolella. Ne purivat minua ja se oli kamalaa, mutta ei niin kivuliasta.. Pelkäsin että niistä jää hirveät jäljet, mutta kun menin (mökkiin), huomasin että haavat olikin vain pieniä rakkoja isovarpaissani. Tämä mökki on meidän lapsuuden kesämökki ja se palasi nyt uniini.
Parhaimmat lapsuudenmuistot ovat mökiltä!
Muistan kun lapsena katselin mökillä, horisonttia iltaisin..
Nyt taas nykypäivään!
Olo on ollut hyvä.
Kerroin perheelleni että syön mielialalääkkeitä.
He eivät ole tienneet tästä.
En tarkoita nyt minun perhettäni, johon kuuluu lapsi ja mies, vaan olisko "ydinperhe", eli oma äiti jnp.
He suhtautuivat todella hyvin, vaikka ennen luulin että he tuomitsevat tämän. Siksi en ole aikaisemmin kertonut.
Luin jostain keskustelupalastalta sivuoireista, jotka tulevat /voivat tulla vasta lääkkeiden lopettamisen jälkeen.. ja kuulostivat aika hurjilta!
Noo, jos joskus lopetan, otan nuo sivuvaikutukset, koska elämänlaatuni on tällähetkellä niin hyvä, että tämä on sen arvoista.
Minun masennus ei ole sellaista masennusta, että ei huvita tehdä mitään, ei huvita nousta aamulla jnp. vaan ovat enemmänkin ahdistusta, menettämisen- ja kuolemanpelkoa.
Huomaan nyt kun on pimein ja kylmin aika, että saan tosissani tehdä töitä, tuon hiipivän ahdistuksen ja kuolemanpelon kanssa.
Menettämisenpelko ja pelko siitä että lapselleni tai läheisilleni sattuu jotain, hiipii kokoajan tuohon alitajunnan ja tajunnan välillle. Saan pidettyä nämä ajatukset kurissa, niin että tämä pelko ja ahdistus jää siihen hetkeen, kun se muistuttaa olemassaolostaan.
Tiedän ainakin että en ole vielä päässyt masennuksestani eroon.
Uneni ovat todella selkeitä tällähetkellä ja aika inhottavia.
Ajattelen ja mietin paljon unissani, ja tuntuu kuin olisin näyttelemässä pääosaa näissä.
Viime yönä, näin unta että seisoin puunrungon päällä, joka oli kaadettu veteen, olisiko ollut jokin järvi, tai meri. Siinä ui erikokoisia ja värisiä kaloja, lahnoja ja haukia ja jotain muita pienempiä kaloja.
Sitten lahna katsoi minun päälle ja tiesin, että se tulee puremaan minua, mutta en päässyt pois, koska lahnat lisääntyivät ja niitä oli joka puolella. Ne purivat minua ja se oli kamalaa, mutta ei niin kivuliasta.. Pelkäsin että niistä jää hirveät jäljet, mutta kun menin (mökkiin), huomasin että haavat olikin vain pieniä rakkoja isovarpaissani. Tämä mökki on meidän lapsuuden kesämökki ja se palasi nyt uniini.
Parhaimmat lapsuudenmuistot ovat mökiltä!
torstai 29. marraskuuta 2012
Tarina jatkuu taas
Olen siis selvittänyt syyn siihen, miksi ihminen laihduttaa sairaanloisesti, käyttää päihteitä, viiltelee itseään jnp. Eli nämä ovat ihmisen puolustusmekanismeja, joita ihminen ottaa käyttöön, silloin kun järki ei jaksa käsitellä oikeaa onglemaa! Aina sitä oikeaa onglemaa ei tiedä edes itse.
Nämä ovat siis ihmisen tapoja "pysyä hengissä", sellaisissa tilanteissa, mitä ei osaa tai pysty käsittelemään.
Nämä asiat voivat joskus olla ihmisen ainoa tapa selviytyä, eikä niitä saa/kannata, lopettaa yksin.
Tällätavalla on paljon helpompi ymmärtää itseään ja läheisen on helpompi ymmärtää ja tukea.
Itse valitsin luopua suojastani, tästä syömishäriöstä, joka minulla on ollut, niin kauan kuin muistan.
Aluksi en ymmärtänyt ongelman syytä ja luulin siis, että pelkään lihoamista, ja että se olisi pahin asia.
Kun huomasin, että en lihoa, luulin ensin että kaikki on hyvin ja olen parantunut, mutta oikea syy alkoi oireilla noin vuoden päästä, ja paheni ja paheni, mitä pidemmälle aika kului.
Kaikki oli kaaosta päässäni, enkä ymmärtänyt mikä minua vaivasi.
Huomasin, miettiväni lapsuuttani ja omaa kasvatustani jnp. tosi paljon ja sitä pahempi mieli minulla tuli.
Vuosi sitten tajusin, että paha olo johtuu käsittelemättömistä asioista lapsuudessani. Näitä asioita en pystynyt käsittelemään itse ja tarvitsin siihen apua.
Olen taistelija ja vahva luonteeltani, pohjimmiltaan, vaikka sitä on vaikea välillä löytää sisimmästäni.
Halusin asiat kuntoon ja elää elämää niin hyvin kuin mahdollista.
Aluksi mietin ja mietin, asioita yksin ja mieheni kanssa.. mutta ei hänkään jaksanut kuunneella, koska oli itse sairas.. tämä tilanne masensi minua vielä enemmän.
Olemme nimittäin aina pystyneet puhumaan kaikesta, mutta nyt edes mieheni ei jaksanut auttaa.
Odotin yli 6 kk pahimman oloni kanssa ja sitten päätin hakea apua.
Kirjoitin sähköpostilla viestin, yhteen mielenterveyspaikkaan. Googlasin parhaimman terapeutin tästä paikasta ja pyysin neuvoa.
Pääsin viikon sisällä terapiaan.
Tästä lähti parantumisprosessini.
Omaa tahtoa parantua, rakastaa itseään ja muita, siitä se parantuminen lähtee!!
More coming soon!
Nämä ovat siis ihmisen tapoja "pysyä hengissä", sellaisissa tilanteissa, mitä ei osaa tai pysty käsittelemään.
Nämä asiat voivat joskus olla ihmisen ainoa tapa selviytyä, eikä niitä saa/kannata, lopettaa yksin.
Tällätavalla on paljon helpompi ymmärtää itseään ja läheisen on helpompi ymmärtää ja tukea.
Itse valitsin luopua suojastani, tästä syömishäriöstä, joka minulla on ollut, niin kauan kuin muistan.
Aluksi en ymmärtänyt ongelman syytä ja luulin siis, että pelkään lihoamista, ja että se olisi pahin asia.
Kun huomasin, että en lihoa, luulin ensin että kaikki on hyvin ja olen parantunut, mutta oikea syy alkoi oireilla noin vuoden päästä, ja paheni ja paheni, mitä pidemmälle aika kului.
Kaikki oli kaaosta päässäni, enkä ymmärtänyt mikä minua vaivasi.
 |
| Tältä minusta tuntui luovuttuani syömishäiriöstäni, hyppäsin tuntemattomaan ja tuntui kuin, että siivet ei kantanutkaan.. |
Huomasin, miettiväni lapsuuttani ja omaa kasvatustani jnp. tosi paljon ja sitä pahempi mieli minulla tuli.
Vuosi sitten tajusin, että paha olo johtuu käsittelemättömistä asioista lapsuudessani. Näitä asioita en pystynyt käsittelemään itse ja tarvitsin siihen apua.
Olen taistelija ja vahva luonteeltani, pohjimmiltaan, vaikka sitä on vaikea välillä löytää sisimmästäni.
Halusin asiat kuntoon ja elää elämää niin hyvin kuin mahdollista.
Aluksi mietin ja mietin, asioita yksin ja mieheni kanssa.. mutta ei hänkään jaksanut kuunneella, koska oli itse sairas.. tämä tilanne masensi minua vielä enemmän.
Olemme nimittäin aina pystyneet puhumaan kaikesta, mutta nyt edes mieheni ei jaksanut auttaa.
Odotin yli 6 kk pahimman oloni kanssa ja sitten päätin hakea apua.
Kirjoitin sähköpostilla viestin, yhteen mielenterveyspaikkaan. Googlasin parhaimman terapeutin tästä paikasta ja pyysin neuvoa.
Pääsin viikon sisällä terapiaan.
Tästä lähti parantumisprosessini.
Omaa tahtoa parantua, rakastaa itseään ja muita, siitä se parantuminen lähtee!!
More coming soon!
keskiviikko 28. marraskuuta 2012
Tarina jatkuu
Minä 8 viikkoa synnytyksestä
Ja 3 kk synnytyksestä:
Luovuin siis puolustus-mekanismistani, eli laihduttamisesta, kun tulin raskaaksi ja vielä senkin jälkeen kun olin synnyttänyt.
Aluksi piilouduin ison masun taakse.. siis oikeasti.. kaikki tuijotti vain vatsaani + että en ollut ikinä yksin, koska vauva oli aina masussa mukana!
Huomasin että olen laiha, vaikka söisinkin.. jee jippii, tunne oli aluksi!!
..mutta apua, minkä taakse suojaudun nyt, kun tulee vastoinkäymisiä?
Im alone in my own body, ei vauvamasua, eikä syömishäiriötä. Olin siis aivan yksin, itseni kanssa, ajatusten ja tunteideni.
Kuinkas tästä selvitään?
Otetaan härkää sarvista ja aletaan setvimään mistä ongelmat oikeasti johtuu...
Thats not an easy way, i can promise!
Luovuin siis puolustus-mekanismistani, eli laihduttamisesta, kun tulin raskaaksi ja vielä senkin jälkeen kun olin synnyttänyt.
Aluksi piilouduin ison masun taakse.. siis oikeasti.. kaikki tuijotti vain vatsaani + että en ollut ikinä yksin, koska vauva oli aina masussa mukana!
Huomasin että olen laiha, vaikka söisinkin.. jee jippii, tunne oli aluksi!!
..mutta apua, minkä taakse suojaudun nyt, kun tulee vastoinkäymisiä?
Im alone in my own body, ei vauvamasua, eikä syömishäiriötä. Olin siis aivan yksin, itseni kanssa, ajatusten ja tunteideni.
Kuinkas tästä selvitään?
Otetaan härkää sarvista ja aletaan setvimään mistä ongelmat oikeasti johtuu...
Thats not an easy way, i can promise!
maanantai 26. marraskuuta 2012
Viikonloppu tuli ja meni!
Minulle on oikeastaan ihan sama onko arki vai viikonloppu.
Lapsi ainakin tykkää viikonlopuista, kun saa olla kotona, eikä tarvi mennä päiväkotiin.
Hän haluaisi aina olla kotona äidin kans <3
Lauantaina näin ystäviä, mikä on aina kivaa.
Joskus vain tuntuu, että ihmiset tekee tekemällä parisuhdeongelmia. Joka asiasta pitää valittaa. Vaikka kenenkään ongelmia ei saisi vähätellä, niin joskus tulee sellainen olo, kun kuuntelee ystävien puheita, että onhan täs elämäs niin paljon vakavampiakin asioita. Ehkä siksi kun mieheni sairastaa.. mutta tottakai kuuntelen ystävieni huolia, mutta esim. sellainen asia kuin että toisella on "juntit" vaatteet, tuntuu vähän turhalta riitelyn aiheelta..
Mietin,onko se niin, että kun ei ole ongelmia, niitä pitää keksiä, jotta ei tarvisi tuntea omia "oikeita" ajatuksia.. eli usein jos joku asia vaivaa pään sisällä, sitä yrittää keskiä läheisissä niitä vikoja, jotta ei tarvisi kuunnella itseään..
Meillä on nyt miehen kanssa ollut taas parempi vaihe ja olen omasta mielestäni jaksanut hyvin hänen mielialavaihteluaan. En ole lähtenyt mukaan riitoihin, vaikka hän olisi niitä "kehitellyt". Sitten hän suuttuu, kun en väittele hänen kanssaan, koska hänestä tuntuu etten välitä.. kun tilanne on rauhoittunut, olen kertonut hänelle, että en halua lähteä riitoihin mukaan, koska niistä tulisi niin rumia, joten odotan että pöly on laskeutunut, ja kerron sitten, että rakastan häntä, en vain jaksa riidellä ja väitellä. Ollaan nimittäin riidelly NIIN törkeän paljon ja tosiaan rumalla tavalla, joten yritän jättää riitelemisen väliin, koska niitä turhia riitoja on sitten vaikea sopia, jos tulee vihaisena sanottua kaikkea sellaista mitä ei haluaisi sanoa, mutta kun pitää päästä toisen yläpuolelle! Ollaan varmaan maailman parhaimmat riitelijät ja väittelijät ;)
Olen siis oman mielenterveyteni takia, yrittänyt pitää itseni rauhallisena ja onnistunut niin, että ei ole tullut sen pahempaa riitaa.
Ollaan mieheni kanssa niinkuin joutsenet, kun kerran löytää toisensa, mikään ei niitä erota, ei edes kuolema, koska sitten elämä jatkuu yksin. Tiedän, että mieheni on minun sielunkumppani, eikä tälläistä rakkautta erota mikään. Kaikkea ollaan koettu, mutta vieläkin seisomme toistemme rinnalla, nyt ja aina. Olen valmis tekemään mitä vaan suhteemme eteen.
Minulle on oikeastaan ihan sama onko arki vai viikonloppu.
Lapsi ainakin tykkää viikonlopuista, kun saa olla kotona, eikä tarvi mennä päiväkotiin.
Hän haluaisi aina olla kotona äidin kans <3
Lauantaina näin ystäviä, mikä on aina kivaa.
Joskus vain tuntuu, että ihmiset tekee tekemällä parisuhdeongelmia. Joka asiasta pitää valittaa. Vaikka kenenkään ongelmia ei saisi vähätellä, niin joskus tulee sellainen olo, kun kuuntelee ystävien puheita, että onhan täs elämäs niin paljon vakavampiakin asioita. Ehkä siksi kun mieheni sairastaa.. mutta tottakai kuuntelen ystävieni huolia, mutta esim. sellainen asia kuin että toisella on "juntit" vaatteet, tuntuu vähän turhalta riitelyn aiheelta..
Mietin,onko se niin, että kun ei ole ongelmia, niitä pitää keksiä, jotta ei tarvisi tuntea omia "oikeita" ajatuksia.. eli usein jos joku asia vaivaa pään sisällä, sitä yrittää keskiä läheisissä niitä vikoja, jotta ei tarvisi kuunnella itseään..
Meillä on nyt miehen kanssa ollut taas parempi vaihe ja olen omasta mielestäni jaksanut hyvin hänen mielialavaihteluaan. En ole lähtenyt mukaan riitoihin, vaikka hän olisi niitä "kehitellyt". Sitten hän suuttuu, kun en väittele hänen kanssaan, koska hänestä tuntuu etten välitä.. kun tilanne on rauhoittunut, olen kertonut hänelle, että en halua lähteä riitoihin mukaan, koska niistä tulisi niin rumia, joten odotan että pöly on laskeutunut, ja kerron sitten, että rakastan häntä, en vain jaksa riidellä ja väitellä. Ollaan nimittäin riidelly NIIN törkeän paljon ja tosiaan rumalla tavalla, joten yritän jättää riitelemisen väliin, koska niitä turhia riitoja on sitten vaikea sopia, jos tulee vihaisena sanottua kaikkea sellaista mitä ei haluaisi sanoa, mutta kun pitää päästä toisen yläpuolelle! Ollaan varmaan maailman parhaimmat riitelijät ja väittelijät ;)
Olen siis oman mielenterveyteni takia, yrittänyt pitää itseni rauhallisena ja onnistunut niin, että ei ole tullut sen pahempaa riitaa.
perjantai 23. marraskuuta 2012
Lisää raskauden jälkeisiä muistoja ja tuntemuksia
Olin koko raskauden ajan ajatellut kroppaani ja sitä kuinka se muuttuisi. Kaikki paikat säilyi "kunnossa" ja olin tästä tietysti ikionnellinen! Jo synnytyslaitoksella sain kehuja ja kommentteja, tyyliin, "uskomatonta ettei sinussa näy melkein mitään jälkiä synnytyksestä!" jnp.
Tässä kuva, 6 päivää synnytyksen jälkeen:
.. ja tässä 8 päivää synnytyksestä:
Söin normaalisti lapsen syntymän jälkeen ja sain huomata, että se ei lihottanut minua ollenkaan.
Ensimmäisen kerran elämässäni 10.een vuoteen uskalsin syödä ja sain nähdä millainen kroppani on, vaikka syön.
Tämä oli tietenkin jännittävää ja suuri muutos kaikin puolin..
mutta pikkuhiljaa minulle alkoi tulla erilaisia pelkoja, joita en ollut jaksanut/pystynyt käsittelemään vuosien varrella, koska en ollut syönyt ja en ollut jaksanut keskittyä muutakuin olennaiseen, eli työhön ja elämiseen ylipäätään.
Alle vuosi tästä, niin olin jo totaalisessa masennustilassa, mutta en tajunnut sitä, vaikka unettomuutta ja alakuloisuutta kesti yli 6kk. Eli en nukkunut oikeastaan ollenkaan..alakuloisuus kesti 2 vuotta yhteensä ja huonot unet, tuon pahimman vaiheen jälkeen, kans vielä 2 vuotta, mutta kriittisin unihäiriö kesti tuon 6 kk.
Hyvällä ulkonäöllä ja laihuudella, ei psyykkisesti pitkälle pötkitty..
More coming..
Tässä kuva, 6 päivää synnytyksen jälkeen:
.. ja tässä 8 päivää synnytyksestä:
Söin normaalisti lapsen syntymän jälkeen ja sain huomata, että se ei lihottanut minua ollenkaan.
Ensimmäisen kerran elämässäni 10.een vuoteen uskalsin syödä ja sain nähdä millainen kroppani on, vaikka syön.
Tämä oli tietenkin jännittävää ja suuri muutos kaikin puolin..
mutta pikkuhiljaa minulle alkoi tulla erilaisia pelkoja, joita en ollut jaksanut/pystynyt käsittelemään vuosien varrella, koska en ollut syönyt ja en ollut jaksanut keskittyä muutakuin olennaiseen, eli työhön ja elämiseen ylipäätään.
Alle vuosi tästä, niin olin jo totaalisessa masennustilassa, mutta en tajunnut sitä, vaikka unettomuutta ja alakuloisuutta kesti yli 6kk. Eli en nukkunut oikeastaan ollenkaan..alakuloisuus kesti 2 vuotta yhteensä ja huonot unet, tuon pahimman vaiheen jälkeen, kans vielä 2 vuotta, mutta kriittisin unihäiriö kesti tuon 6 kk.
Hyvällä ulkonäöllä ja laihuudella, ei psyykkisesti pitkälle pötkitty..
More coming..
Raskausajan muodonmuutokset ja sen kanssa eläminen
Kauhistelin kun katselin alkuraskauden kuvia, en ehkä voi laittaa niitä tähän tekstiin, koska kroppani aineenvaihdunta oli niin sekaisin, että paisuin kuin pullataikina.
Ei ihme että oli totuttelemista kroppani kanssa, silloin kun tulin raskaaksi!. Sitten kun kroppani tottui siihen että syön, se alkoi pikkuhiljaa tasaantua.
Olin siis ollut karkkidieetillä noin 4 vuotta. Eli korkeintaan kerran viikossa söin ruokaa, muuten pelkästään karkkia.. hui, kuulostaa pahalta, mutta jostain syystä en uskaltanut syödä!
Hukkasin itseni aina kun söin! En ajatellut sen enempää että halusin olla laiha, mutta se oli pakokeino minulle silloin, asioista joihin en voinut vaikuttaa!
Kun tulin raskaaksi, oli hyvä syy alata harjoittelemaan syömistä. Hukkasin muutenkin itseni, hyvällä tavalla raskaana, kun oli niin paljon raskaushormooneja ja jnp. ei ahdistanut enää niin paljon vaikka söin, koska odotin niin paljon pienokaistamme.
Koko raskauden ajan, tämä syöminen oli hankalaa.. aina eväät töihin jnp. oi kun oli ihanaa päästä äitiysvapaalle, kun ei enää tarvinnut tehdä eväitä joka aamu.
Siis tämä syöminen oli minulle taakka, alusta loppuun, mutta mitä sitä ei vauvansa eteen tekisi!?
Lihoaminen ja uuteen kroppaan tottuminen meni kuitenkin ihan hyvin, koska yritin olla miettimättä sitä liikaa.
Loppujen lopuksi, kyllä rakastin kroppaani loppuraskaudesta. Tässä tulee kuva :) varoitan että olen niissä todella vähäpukeinen!!! Yritin hunolla tuloksella peitellä vähän..mutta saa kelvata
Tämä kuva otettiin 10 päivää ennen synnytystä.
Seuraava teksti käsittelee tunteita raskauden jälkeen ja sitä tekeekö hyvin säilynyt kroppa raskauden aikana ja jälkeen onnelliseski!
Kyseinen aihe on minulle tärkeä, koska masennus alkoi raskauden jälkeen, vaikka kaikki menikin hyvin ja olisi luullut, että syitä masistella ei ole.
Siitä alkoi taipaleeni parempaan mielentilaan!
Ei ihme että oli totuttelemista kroppani kanssa, silloin kun tulin raskaaksi!. Sitten kun kroppani tottui siihen että syön, se alkoi pikkuhiljaa tasaantua.
Olin siis ollut karkkidieetillä noin 4 vuotta. Eli korkeintaan kerran viikossa söin ruokaa, muuten pelkästään karkkia.. hui, kuulostaa pahalta, mutta jostain syystä en uskaltanut syödä!
Hukkasin itseni aina kun söin! En ajatellut sen enempää että halusin olla laiha, mutta se oli pakokeino minulle silloin, asioista joihin en voinut vaikuttaa!
Kun tulin raskaaksi, oli hyvä syy alata harjoittelemaan syömistä. Hukkasin muutenkin itseni, hyvällä tavalla raskaana, kun oli niin paljon raskaushormooneja ja jnp. ei ahdistanut enää niin paljon vaikka söin, koska odotin niin paljon pienokaistamme.
Koko raskauden ajan, tämä syöminen oli hankalaa.. aina eväät töihin jnp. oi kun oli ihanaa päästä äitiysvapaalle, kun ei enää tarvinnut tehdä eväitä joka aamu.
Siis tämä syöminen oli minulle taakka, alusta loppuun, mutta mitä sitä ei vauvansa eteen tekisi!?
Lihoaminen ja uuteen kroppaan tottuminen meni kuitenkin ihan hyvin, koska yritin olla miettimättä sitä liikaa.
Loppujen lopuksi, kyllä rakastin kroppaani loppuraskaudesta. Tässä tulee kuva :) varoitan että olen niissä todella vähäpukeinen!!! Yritin hunolla tuloksella peitellä vähän..mutta saa kelvata
Tämä kuva otettiin 10 päivää ennen synnytystä.
Seuraava teksti käsittelee tunteita raskauden jälkeen ja sitä tekeekö hyvin säilynyt kroppa raskauden aikana ja jälkeen onnelliseski!
Kyseinen aihe on minulle tärkeä, koska masennus alkoi raskauden jälkeen, vaikka kaikki menikin hyvin ja olisi luullut, että syitä masistella ei ole.
Siitä alkoi taipaleeni parempaan mielentilaan!
torstai 22. marraskuuta 2012
Aloitin raskaustarinani kirjoittamisen
Ensin piti etsiä kuvat ja sitten vielä kirjoittaa, joten en voi vielä julkaista tekstiäni. Huomenna se on varmasti valmis :)
Lisäilen siihen sitten lisää, ajan kanssa!
Mieliala hyvä vielä tänäänkin, vaikka mies hieman kiukuttelee.
Ajattelin tänään ehdottaa uuden vauvan tekemistä.. uskallankohan!!??
Lisäilen siihen sitten lisää, ajan kanssa!
Mieliala hyvä vielä tänäänkin, vaikka mies hieman kiukuttelee.
Ajattelin tänään ehdottaa uuden vauvan tekemistä.. uskallankohan!!??
keskiviikko 21. marraskuuta 2012
Halut palasivat, yksi tärkein asia parantumis prosessissani
Masennus vei seksihaluni vuodeksi.
Kun aloitin mielialalääkkeet, sivuvaikutuksena oli että seksi ei kiinnosta. No minulle kävi niin, että kun pääsin pahimmasta masennuksesta yli, löysin myös takaisin elämään ja halut palasivat. Olen onnellinen siitä, että olen ihminen joka tuntee ja jolla on omia tarpeita taas :)
Aiemmin lapseni oli ainut asia tässä maailmassa, joka auttoi minua jaksamaan masennuksen kanssa. En siis korvannut hänellä millään tavalla pahaa oloa, vaan tieto siitä että joku tarvitsee minua, sai minut jaksamaan.
Nyt elämässä on taas niin paljon muita hyviä asioita ja mielenkiinto ympärillä olevaan, on taas palannut.
Ajattelin kirjoittaa hieman raskaudestani ja siitä ajasta kun tulin raskaaksi, ja ajatuksistani silloin.
Tulee aika pitkä tarina, joten aloitan sen paremmalla ajalla.
Sisältö tulee käsittelemään ulkonäön tärkeyttä raskaana, ja sitä tekeekö se hyvä ulkonäkö onnelliseksi, ja miten suhtautua omaan kroppaan, kun se muuttuu väkisinkin raskauden myötä!
Kun aloitin mielialalääkkeet, sivuvaikutuksena oli että seksi ei kiinnosta. No minulle kävi niin, että kun pääsin pahimmasta masennuksesta yli, löysin myös takaisin elämään ja halut palasivat. Olen onnellinen siitä, että olen ihminen joka tuntee ja jolla on omia tarpeita taas :)
Aiemmin lapseni oli ainut asia tässä maailmassa, joka auttoi minua jaksamaan masennuksen kanssa. En siis korvannut hänellä millään tavalla pahaa oloa, vaan tieto siitä että joku tarvitsee minua, sai minut jaksamaan.
Nyt elämässä on taas niin paljon muita hyviä asioita ja mielenkiinto ympärillä olevaan, on taas palannut.
Ajattelin kirjoittaa hieman raskaudestani ja siitä ajasta kun tulin raskaaksi, ja ajatuksistani silloin.
Tulee aika pitkä tarina, joten aloitan sen paremmalla ajalla.
Sisältö tulee käsittelemään ulkonäön tärkeyttä raskaana, ja sitä tekeekö se hyvä ulkonäkö onnelliseksi, ja miten suhtautua omaan kroppaan, kun se muuttuu väkisinkin raskauden myötä!
tiistai 20. marraskuuta 2012
maanantai 19. marraskuuta 2012
Ylös-alas, mieleni menee
Tänään oli parempi päivä kaikin puolin.
Ensin aamulla olin hieman surullinen, mietin lapsuuttani ja tuntui että se meni hukkaan, koska olin niin surullinen ja väärinymmärretty lapsi.
Olen katsonut valokuvia ja huomasin että olin oikeasti tosi söpö.. vaikka tunsin itseni niin rumaksi aina. Tämä ruman-tunne, on jatkunut koko aikuisikäni ja kuulostaa tosi pinnalliselta.
Asia on vaan niin, että oikeasti minun ei pitäisi valittaa ulkonäöstäni, koska olen ihan ok.n näköinen. Kyse kun ei ole tästä, vaan siitä mitä tunnen sisälläni.. tunnen itseni rumaksi, peilaan ja yritän vakuuttaa itseäni siitä että olen kelvollinen. Tämä tunne ei kuitenkaan pidä.. koska sisältä puuttuu jotain. Etsin sitä vieläkin.. Olen hyvä ihminen, tiedän sen, mutta samalla tunnen että en riitä!
Iltapäivällä, olo oli taas parempi ja tunsin itseni onnelliseksi. Ajattelin kuinka hyvin minulla on asiat ja onnistuin mielestäni piristämään itseäni. Nautin ihanasta ulkoilmasta ja katselin maisemia kun pyöräilin. Todella terapeuttista minun mielelleni.
Ulkonäöllä ei voi peittää kuin ulkokuoren, ja siksi kai ulkokuori on minulle niin tärkeää, koska en ole koskaan tuntenut että minut hyväksyttäisiin sellaisena kuin olen.
Tässä tämän päivän mietteet.
if I only could find a feeling like this, in my body,mind and soul
Ensin aamulla olin hieman surullinen, mietin lapsuuttani ja tuntui että se meni hukkaan, koska olin niin surullinen ja väärinymmärretty lapsi.
Olen katsonut valokuvia ja huomasin että olin oikeasti tosi söpö.. vaikka tunsin itseni niin rumaksi aina. Tämä ruman-tunne, on jatkunut koko aikuisikäni ja kuulostaa tosi pinnalliselta.
Asia on vaan niin, että oikeasti minun ei pitäisi valittaa ulkonäöstäni, koska olen ihan ok.n näköinen. Kyse kun ei ole tästä, vaan siitä mitä tunnen sisälläni.. tunnen itseni rumaksi, peilaan ja yritän vakuuttaa itseäni siitä että olen kelvollinen. Tämä tunne ei kuitenkaan pidä.. koska sisältä puuttuu jotain. Etsin sitä vieläkin.. Olen hyvä ihminen, tiedän sen, mutta samalla tunnen että en riitä!
Iltapäivällä, olo oli taas parempi ja tunsin itseni onnelliseksi. Ajattelin kuinka hyvin minulla on asiat ja onnistuin mielestäni piristämään itseäni. Nautin ihanasta ulkoilmasta ja katselin maisemia kun pyöräilin. Todella terapeuttista minun mielelleni.
Ulkonäöllä ei voi peittää kuin ulkokuoren, ja siksi kai ulkokuori on minulle niin tärkeää, koska en ole koskaan tuntenut että minut hyväksyttäisiin sellaisena kuin olen.
Tässä tämän päivän mietteet.
sunnuntai 18. marraskuuta 2012
Mieli maassa
Huomenta!
Lupasin kirjoittaa rehellisesti ja nyt täytyy tunnustaa, että mieliala on aika maassa :(
Olen niin kyllästynyt miehen sairasteluun ja tähän masentavaan ilmapiiriin.. kaikki on niin synkkää, kun toinen sairastaa.
Mieheni syyttää vielä minua tästä, vaikka ei syy kyllä minussa ole. Hänen mielestään minä olen hermostunut jnp. en vain tiedä kuinka olla.
Huvittaisi vaan lähteä jonnekkin ja unohtaa tämä pa**a, mikä kotona on!
Huomaan että haluaisin vain nukkua aamuisin, enkä nousta ollenkaan, mutta tämä ei johdu masennuksesta, vaan siitä että en jaksaisi näitä meidän päiviä täällä kotona.
Täytyy muuten kertoa vielä viime terapiakäynnistäni. Kerroin terapeutilleni että nyt on vaikeaa kotona ja yöunet ovat hieman heikentyneet, koska riidellään paljon kotona.
Hän oli heti määräämässä minulle lisää lääkkeitä :(
Sanoin että, en minä tässä lääkkeitä tarvi, vaan jonkun joka kuuntelee ja voisi auttaa minua jaksamaan! Jos mieheni sairastaa ja meillä on raskasta, niin eihän se tarkoita että minun pitää syödä lisää lääkkeitä!
Tällähetkellä syön 10 mg, ja se riittää minulle aivan hyvin. En syö lääkkeitä siksi, että ei tarvisi puuttua ongelmiin, vaan siksi että jaksaisin puuttua ongelmiin. Eli nyt kun minulla on lievä mieliala-lääkitys jaksan päivisin, koska minä en herää pelkotiloihin yöllä. Olen sitä mieltä että jos on ongelmia, ne pitää ensin yrittää selvittää kaikilla muilla tavoilla, kuin lääkkeillä.
Jäi sellainen olo, että terapeuttini yritti päästä minusta eroon mahdollisimman helpolla :(
Lupasin kirjoittaa rehellisesti ja nyt täytyy tunnustaa, että mieliala on aika maassa :(
Olen niin kyllästynyt miehen sairasteluun ja tähän masentavaan ilmapiiriin.. kaikki on niin synkkää, kun toinen sairastaa.
Mieheni syyttää vielä minua tästä, vaikka ei syy kyllä minussa ole. Hänen mielestään minä olen hermostunut jnp. en vain tiedä kuinka olla.
Huvittaisi vaan lähteä jonnekkin ja unohtaa tämä pa**a, mikä kotona on!
Huomaan että haluaisin vain nukkua aamuisin, enkä nousta ollenkaan, mutta tämä ei johdu masennuksesta, vaan siitä että en jaksaisi näitä meidän päiviä täällä kotona.
Täytyy muuten kertoa vielä viime terapiakäynnistäni. Kerroin terapeutilleni että nyt on vaikeaa kotona ja yöunet ovat hieman heikentyneet, koska riidellään paljon kotona.
Hän oli heti määräämässä minulle lisää lääkkeitä :(
Sanoin että, en minä tässä lääkkeitä tarvi, vaan jonkun joka kuuntelee ja voisi auttaa minua jaksamaan! Jos mieheni sairastaa ja meillä on raskasta, niin eihän se tarkoita että minun pitää syödä lisää lääkkeitä!
Tällähetkellä syön 10 mg, ja se riittää minulle aivan hyvin. En syö lääkkeitä siksi, että ei tarvisi puuttua ongelmiin, vaan siksi että jaksaisin puuttua ongelmiin. Eli nyt kun minulla on lievä mieliala-lääkitys jaksan päivisin, koska minä en herää pelkotiloihin yöllä. Olen sitä mieltä että jos on ongelmia, ne pitää ensin yrittää selvittää kaikilla muilla tavoilla, kuin lääkkeillä.
Jäi sellainen olo, että terapeuttini yritti päästä minusta eroon mahdollisimman helpolla :(
lauantai 17. marraskuuta 2012
Naiset työelämään nopeampaa, lapsen saannin jälkeen
Kirjoitan heti, että olen tätä vastaan!
Suutuin kun luin tästä Kataisen lausunnosta!
Ensinnäkin lapsella on oikeus olla äidin kanssa. Lapsi tarvii äitiä ja äidin läheisyyttä.
Minusta jokainen äiti joka on mahdollisimman kauan lapsen kanssa kotona, tarvitsee hatun noston!
Helpointa olisi viedä lapsi hoitoon, jonkun muun vastuulle. Joku vieras ihminen saa kasvattaa oman lapsen jo pienestä. Tällöin pääsemme omasta vastuusta ja saamme nostaa kädet pystyyn ja sanoa, "en minä tiedä miksi lapseni käyttäytyy huonosti! Päiväkodissa ei opeteta kunnon käytöstä!"
Kenenkä vastuulla on kasvattaa oma lapsi?
Tietysti vanhempien!
Itse haluan vanhempana kasvattaa oman lapsen ja olla hänen kanssaan niin paljon kuin mahdollista. Hän on minun lapseni ja minä haluan opettaa hänelle elämää!
Miksi tämä pitäisi ottaa vanhemmilta pois, aikaistamalla työhön paluuta?
Vanhemmat etääntyy lapsistaan ja sitten meillä on näitä ongelmia, kun vanhemmat eivät kasvata lapsiaan kunnolla, eikä saa heihin kuria! Vanhemmuus ja luottamus pitää ansaita ja se ansaitaan, vain olemalla oman lapsen kanssa.
Sitten on vielä nämä tyypit jotka arvostelevat vanhempia, jotka vievät lapsensa hoitoon jo pienestä. He ovat kuulemma huonoja vanhempia, eikä halua olla lastensa kanssa!
Onko mitään rajaa, kuinka paljon paineita asetetaan pienen lapsen vanhemmille?
Joka puolelta tulee arvosteluja, teki sitten kuinka päin tahansa.
Missä tulee vanhempien tarpeet?
Koska he saavat huilata ja parannella omaa mielenterveyttään ja jaksamistaan?
Suutuin kun luin tästä Kataisen lausunnosta!
Ensinnäkin lapsella on oikeus olla äidin kanssa. Lapsi tarvii äitiä ja äidin läheisyyttä.
Minusta jokainen äiti joka on mahdollisimman kauan lapsen kanssa kotona, tarvitsee hatun noston!
Helpointa olisi viedä lapsi hoitoon, jonkun muun vastuulle. Joku vieras ihminen saa kasvattaa oman lapsen jo pienestä. Tällöin pääsemme omasta vastuusta ja saamme nostaa kädet pystyyn ja sanoa, "en minä tiedä miksi lapseni käyttäytyy huonosti! Päiväkodissa ei opeteta kunnon käytöstä!"
Kenenkä vastuulla on kasvattaa oma lapsi?
Tietysti vanhempien!
Itse haluan vanhempana kasvattaa oman lapsen ja olla hänen kanssaan niin paljon kuin mahdollista. Hän on minun lapseni ja minä haluan opettaa hänelle elämää!
Miksi tämä pitäisi ottaa vanhemmilta pois, aikaistamalla työhön paluuta?
Vanhemmat etääntyy lapsistaan ja sitten meillä on näitä ongelmia, kun vanhemmat eivät kasvata lapsiaan kunnolla, eikä saa heihin kuria! Vanhemmuus ja luottamus pitää ansaita ja se ansaitaan, vain olemalla oman lapsen kanssa.
Sitten on vielä nämä tyypit jotka arvostelevat vanhempia, jotka vievät lapsensa hoitoon jo pienestä. He ovat kuulemma huonoja vanhempia, eikä halua olla lastensa kanssa!
Onko mitään rajaa, kuinka paljon paineita asetetaan pienen lapsen vanhemmille?
Joka puolelta tulee arvosteluja, teki sitten kuinka päin tahansa.
Missä tulee vanhempien tarpeet?
Koska he saavat huilata ja parannella omaa mielenterveyttään ja jaksamistaan?
perjantai 16. marraskuuta 2012
Auktoriteetit ja empatia muita kohtaan
Lapsena minulla oli tosi vaikea suhtautua auktoriteetteihin. Piti olla todella vaikuttava tyyppi, jotta tulisin toimeen hänen kanssaan.
Tuomitsin myös todella nopeaa aikuisen ihmisen, jos oli jokin piirre mistä en tykännyt.. tuntuu että minulla ei ollut minkäänlaista empatiaa aikuisia kohtaan.. Olen miettinyt tätä, koska olen huomannut että suurin osa suhtautuu tällätavalla ihmisiin, jotka ovat hieman poikkeavia kaavasta.
Tänä päivänä en voi ymmärtää itseäni lapsena.. miksi olin niin kylmä näitä aikuisia kohtaan?
Ajattelin tätä yhtenä päivänä, kun tuttuni käyttäytyi epäkunnioittavasti yhtä opettajaa kohtaan.. ajattelin että tämä opettajakin on vain ihminen, ja vaikka hän onkin hieman erikoinen, ei hänelle tarvisi olla ilkeä selän takana. Onko puuttuva empatia muuttunut ylikiltteydeksi minun kohdallani, koska en voi enää olla ilkeä..vai puuttuuko ihmisiltä yleisesti empatiankyky lapsena?
Ps. vaihdan tuon kyselyn, koska huomaan, että se ei inspiroinut ihmisiä vastaamaan!
Tuomitsin myös todella nopeaa aikuisen ihmisen, jos oli jokin piirre mistä en tykännyt.. tuntuu että minulla ei ollut minkäänlaista empatiaa aikuisia kohtaan.. Olen miettinyt tätä, koska olen huomannut että suurin osa suhtautuu tällätavalla ihmisiin, jotka ovat hieman poikkeavia kaavasta.
Tänä päivänä en voi ymmärtää itseäni lapsena.. miksi olin niin kylmä näitä aikuisia kohtaan?
Ajattelin tätä yhtenä päivänä, kun tuttuni käyttäytyi epäkunnioittavasti yhtä opettajaa kohtaan.. ajattelin että tämä opettajakin on vain ihminen, ja vaikka hän onkin hieman erikoinen, ei hänelle tarvisi olla ilkeä selän takana. Onko puuttuva empatia muuttunut ylikiltteydeksi minun kohdallani, koska en voi enää olla ilkeä..vai puuttuuko ihmisiltä yleisesti empatiankyky lapsena?
Ps. vaihdan tuon kyselyn, koska huomaan, että se ei inspiroinut ihmisiä vastaamaan!
tiistai 13. marraskuuta 2012
Terapian aika
Aika terapiaan varattu, ja pääsen nopeaa onneksi!
Tuntuu, että nyt täytyy päästä puhumaan omasta olotilasta!
Minulla on oma terapeutti, jolle pääsen juttelemaan kun siltä tuntuu :)
Suosittelen kaikille, jotka tuntevat tarvitsevansa neuvoja ja apua arjen kiemuroissa!
Tuntuu, että nyt täytyy päästä puhumaan omasta olotilasta!
Minulla on oma terapeutti, jolle pääsen juttelemaan kun siltä tuntuu :)
Suosittelen kaikille, jotka tuntevat tarvitsevansa neuvoja ja apua arjen kiemuroissa!
perjantai 9. marraskuuta 2012
Kateutta vaan?
Onko ihminen joka haukkuu toista vaan kateellinen tälle, vaik onko hän oikeasti sitä mieltä että ihminen ansaitsee haukut?
En ymmärrä tätä, miten esim. kiusaajat voivat tuntea vihaa jotain ihmistä kohtaan ja olla sitä mieltä että tätä saa haukkua ja mollata.
Itselläni tulisi tosi huono omatunto jos päivästä toiseen, kiusaisin jotain ihmistä..
Mietin minkälainen ihminen pitäisi olla, jotta selviää kiusaajien kynsistä, tai että osaa ottaa ikävän kommentin lannistumatta.
Eilen totesin, että en tosiaankaan pidä kaikista ihmisistä.. mutta annan jokaiselle mahdollisuuden, joka sellaisen ansaitsee, mutta kaikki eivät ansaitse.
Miksi pitää olla ilkeyttä?
Joka päivää törmää tapahtumiin jossa ihminen käyttäytyy kuin piru. Mitä tämäkin ihminen saa siitä irti?
Voiko ihmisellä olla niin huonosti asiat että pitää mollata muita?
Ajattelevatko he silloin, että tämä kohde ansaitsee kiusaamista ja rumia sanoja, vaan siksi että "minulla" on niin huonosti asiat, tai huono päivä? Mikä oikeuttaa käyttäytymään huonosti toisia kohtaan? Ethän "sinä" voi tetää mitä kiusaamisen kohteen elämässä tapahtuu!
Taannoin sattui niin suututtava asia, joten siksi kirjoitin tästä aiheesta.
Eikö jokainen voisi vaan ajatella toisen tunteita edes hetken, ennenkuin avaa suunsa?!
Lisäsin myös uuden kyselyn!
Minua on kiusattu työpaikallani, enkä voi vieläkään ymmärtää miksi? Mietin päivittäin mikä minussa oli vikana..oliko se kateutta?, en usko! mitä kadehdittavaa minussa olisi? Vai onko? (voin kertoa lisää, jos joku haluaa tietää miten minua kohdeltiin.. se oli epäinhimillisyyden huippu!)
En mene kyseiseen työpaikkaan enää ikinä.. ja tämä toi ensin ahdistusta, mutta sitten voimia muuttaa suuntaa elämässä :)
Olen nimittäin masentunut ja ehkä sitten hiekko ihminen, koska otan kaiken aina niin raskaasti, mutta en ole luuseri ja pyrin AINA ylöspäin! Teen jotain asioille jotka ovat huonosti, vaikka taistelua se onkin! Eli olenko heikko vai olenko vahva, koska jaksan taistella sitä vastaan, mikä ikinä minua painaakin alaspäin. Suuri voima, Herra Ahdistus!
En ymmärrä tätä, miten esim. kiusaajat voivat tuntea vihaa jotain ihmistä kohtaan ja olla sitä mieltä että tätä saa haukkua ja mollata.
Itselläni tulisi tosi huono omatunto jos päivästä toiseen, kiusaisin jotain ihmistä..
Mietin minkälainen ihminen pitäisi olla, jotta selviää kiusaajien kynsistä, tai että osaa ottaa ikävän kommentin lannistumatta.
Eilen totesin, että en tosiaankaan pidä kaikista ihmisistä.. mutta annan jokaiselle mahdollisuuden, joka sellaisen ansaitsee, mutta kaikki eivät ansaitse.
Miksi pitää olla ilkeyttä?
Joka päivää törmää tapahtumiin jossa ihminen käyttäytyy kuin piru. Mitä tämäkin ihminen saa siitä irti?
Voiko ihmisellä olla niin huonosti asiat että pitää mollata muita?
Ajattelevatko he silloin, että tämä kohde ansaitsee kiusaamista ja rumia sanoja, vaan siksi että "minulla" on niin huonosti asiat, tai huono päivä? Mikä oikeuttaa käyttäytymään huonosti toisia kohtaan? Ethän "sinä" voi tetää mitä kiusaamisen kohteen elämässä tapahtuu!
Taannoin sattui niin suututtava asia, joten siksi kirjoitin tästä aiheesta.
Eikö jokainen voisi vaan ajatella toisen tunteita edes hetken, ennenkuin avaa suunsa?!
Lisäsin myös uuden kyselyn!
Minua on kiusattu työpaikallani, enkä voi vieläkään ymmärtää miksi? Mietin päivittäin mikä minussa oli vikana..oliko se kateutta?, en usko! mitä kadehdittavaa minussa olisi? Vai onko? (voin kertoa lisää, jos joku haluaa tietää miten minua kohdeltiin.. se oli epäinhimillisyyden huippu!)
En mene kyseiseen työpaikkaan enää ikinä.. ja tämä toi ensin ahdistusta, mutta sitten voimia muuttaa suuntaa elämässä :)
Olen nimittäin masentunut ja ehkä sitten hiekko ihminen, koska otan kaiken aina niin raskaasti, mutta en ole luuseri ja pyrin AINA ylöspäin! Teen jotain asioille jotka ovat huonosti, vaikka taistelua se onkin! Eli olenko heikko vai olenko vahva, koska jaksan taistella sitä vastaan, mikä ikinä minua painaakin alaspäin. Suuri voima, Herra Ahdistus!
keskiviikko 7. marraskuuta 2012
Syömishäiriö ja ristiriita sisälläni
Aikaisemmassa kuvassa,jossa näkyy selkä, olen minä tällähetkellä ja omasta mielestäni, olen parantunut
syömishäiriöstäni, osin, lapsen saannin myötä.. mutta eihän siitä parane kokonaan koskaan, vaan sen kanssa oppii elämään!
Joskus mietin tulenko ikinä aikuiseksi mieleltäni ja vartalosta. Tiedän mikä on kaunista ja hienoa esim. pukeutumisessa, vartalon muodoissa, mutta välillä tuntuu että haluaisin aina olla lapsi... huvittaisi pitää värikkäitä piristäviä värejä vaatteissa, vaikka se ei sovi muotiin yhtään, samalla puen sellaista mikä tiedän olevan muodissa ja pidän sitä itsekin siistinä. Minulla on ristiriita sisälläni, siitä mitä olen ja haluaisin olla ulospäin.. vai haluanko oikeasti olla sitä mitä olen.. vai kuka olen?!
Löydänkö ikinä aikuista minääni?
Kun olin saanut lapsen, rintani olivat D kokoa ja ihailin niitä ja otin kuvia ja rakastin niitä, mutta sitten kyllästyin niihin ja toivoin pikkurintani takaisin, mitkä palasivatkin, kun lopetin imettämisen, kun lapseni oli 10 kk..
Samalla häpeän rintojani, koska ne ovat pienet, mutta en haluisi suurempia, koska en tuntisi itseäni minuksi. Ihailen naisia joilla on rinnat, ja haluaisin kans tuntea itseni naiselliseski, mutta samalla taas en!
Miten voi olla näin sekaisin omasta identiteetistään?!
Joskus mietin tulenko ikinä aikuiseksi mieleltäni ja vartalosta. Tiedän mikä on kaunista ja hienoa esim. pukeutumisessa, vartalon muodoissa, mutta välillä tuntuu että haluaisin aina olla lapsi... huvittaisi pitää värikkäitä piristäviä värejä vaatteissa, vaikka se ei sovi muotiin yhtään, samalla puen sellaista mikä tiedän olevan muodissa ja pidän sitä itsekin siistinä. Minulla on ristiriita sisälläni, siitä mitä olen ja haluaisin olla ulospäin.. vai haluanko oikeasti olla sitä mitä olen.. vai kuka olen?!
Löydänkö ikinä aikuista minääni?
Kun olin saanut lapsen, rintani olivat D kokoa ja ihailin niitä ja otin kuvia ja rakastin niitä, mutta sitten kyllästyin niihin ja toivoin pikkurintani takaisin, mitkä palasivatkin, kun lopetin imettämisen, kun lapseni oli 10 kk..
Samalla häpeän rintojani, koska ne ovat pienet, mutta en haluisi suurempia, koska en tuntisi itseäni minuksi. Ihailen naisia joilla on rinnat, ja haluaisin kans tuntea itseni naiselliseski, mutta samalla taas en!
Miten voi olla näin sekaisin omasta identiteetistään?!
tiistai 6. marraskuuta 2012
Mieliala-lääkkeiden käyttäjät heikkoja?
Luin kommentin, jossa joku kirjoitti, että hänen mielestä masennuslääkkeiden käyttäjät ovat heikkoja ihmisiä. Jokainen kunnon ihminen kuulemma selviää, jos vaan haluaa, heikot kääntyy lääkkeiden puoleen.
Miksi sitten esim. e-pillerit ovat hyväksyttyjä? Nehän muuttaa ihmisen mielialaa todella rajusti. Hormoonit muuttuu, ei voi tulla raskaaksi ja hyvässä lykyssä masentuu ja menee seksihalut.
Mikä siinä on että mielialalääkkeisiin suhtaudutaan niin kriittisesti, mutta muihin hormooneihin ei?
Miksi sitten esim. e-pillerit ovat hyväksyttyjä? Nehän muuttaa ihmisen mielialaa todella rajusti. Hormoonit muuttuu, ei voi tulla raskaaksi ja hyvässä lykyssä masentuu ja menee seksihalut.
Mikä siinä on että mielialalääkkeisiin suhtaudutaan niin kriittisesti, mutta muihin hormooneihin ei?
maanantai 5. marraskuuta 2012
Stressi
Mieheni ei ole hirveän hyvä ajattelemaan asioita tärkeysjärjestyksessä ja hänellä on vaikea priorisoida oikeita asioita. Hän luottaa siihen, että minä hoidan, pidän huolen ja muistan aina kaikki..
Tämä tekee minulle suuren stressitilan ja vaikuttaa yöuneeni. Nyt kun en pelkää öisin, lääkkeideni ansiosta, herään stressitilaan. "Muista sitä, muista tätä, tämä on tärkeää, muista se aamulla!!" jnp. Koko kroppa on ylikierroksilla yöllä ja sitä on vaikea hallita,koska tiedän että jos minä en aamulla muista näitä asioita,ne unohtuvat ja jäävät tekemättä.
Tästä seuraa riitaa mieheni kanssa, koska hermostun siitä että hän ei muista, ja kaikki on vastuullani! Olen kontrollifriikki ja yritän parantaa sitä, mutta miten, jos toisen unohtelu ja "epäjärjestelmällinen" käytös, pakottaa minut huolehtimaan perheen asioista. Pakkohan minulla on olla tietynlainen kontrollintarve, jotta saan kaiken pysymään järjestyksessä, jotta saan hoidettua asiat.
Joskus tuntuu, että yritän parantua ja parantaa niitä puolia joissa olen huono, samalla tilanteet eivät anna minulle mahdollisuutta ja epäonnistun ja tunnen itseni huonoksi:(
Sellainen olo minulla on ollut viime aikoina ja harmittaa tosi paljon, koska pitää riidellä ja huutaa kokoajan asioista. Inhoan riitaa ja huutamista yli kaiken!!
Ja tietenkin rakastan miestäni, enkä halua olla hänelle vihainen, joskus olen vaan niin turhautunut kaikkeen. Asiaahan ei todellakaan helpota se, että meillä on lapsi pahimmassa uhmaiässä!!
sunnuntai 4. marraskuuta 2012
Masennus, oireet itselläni
Heippa!
Ajattelin kirjoittaa minun masennuksen oireista tänään.
Niitä on aika paljon vuosien varrelta, mutta toivottavasti jaksatte lukea ja että tästä olisi jollekin hyötyä.
Lapsena olin paljon yksin ja olimme aika köyhiä laman takia. Minulla oli omasta mielestäni ja myös muiden mielestä rumat rähjäiset vaatteet. Tunsin että en sopinut joukkoon ja häpesin itseäni.
Olin 6-7 vuotias, kun aloin kiinnittää huomiota vartalooni, eli esim. kun istuin tuntui, että reidet olivat niin paksut että piti istua jalat pöydän alla, jottei kukaan näkisi.
Painoin silloin n.20 kg.
Häpesin itseäni.
Sitten alkoi yöheräily ja vessassa juokseminen pitkin yötä.
Öisin oli todella turvaton olo ja pelkäsin, että pitää nousta ja mennä yksin vessaan.. ja niinhän siinä kävi.
Ymmärsin vasta nyt vanhempana, että tämä oli psykosomaattinen oire ahdistukselle. Eli kroppa reagoi jännitykseen yöheräilyllä ja kauhealla vessahädällä.
Olen aina ollut todella epävarma ja tuntenut itseni rumaksi, hävennyt itseäni, vaikka muut ovat sanoneet että olen nätti.. tämä ei kuitenkaan tunnu missään. Tunne on niin syvällä, että sitä ei voi sanoilla pyyhkiä pois!
Lapsuus tuntuu ahdistvalta ajalta,kun ajattelen takaisin.. en osaa sanoa mikä siinä ahdistaa niin paljon, koska onhan elämässäni ollut hyviäkin hetkiä, mutta tuntuu että en ole ikinä ollut onnellinen lapsena!
Tuntui että jouduin kasvamaan liian aikaisin vastuuseen, jota en osannut käsitellä, enkä halunnut aikuistua. Epäonnekseni minulla alkoi kuukautiset jo 11 vuotiaana ja pidin sitä merkkinä siitä että olin liian lihava ikäisekseni.. enkä todellakaan halunnut olla aikuinen vielä.
Teini-iässä alkoi syömishäiriö kunnolla ja siihen loppui kuukautisetkin. Oli ihanaa kun sai olla "avuton lapsi" joka sai huomiota kerrankin. En nähnyt mitään syytä alata syömään uudestaan.. tuntui että elämässä ei ollut muuta hyvää kuin laihuus.
Selvisin kuitenkin tästä ja löysin poikaystävän, jonka kanssa ollaan yhdessä vielä tänäänkin, monen mutkan ja ongelman jälkeen.
Masennuin kunnolla lapsen saannin jälkeen, mutta lapsi oli kaikki kaikessa minulle. Viimeisillä voimilla pidin hänestä huolta. Hän oli todella vaativa lapsi, mutta onneksi annoin hänelle kaiken sen läheisyyden jota hän tarvitsi.
Vuosi sitten aloin voimaan jo tosi huonosti, koska olin heräillyt 2 vuoden ajan, noin 4 kertaa yössä vessaan ja tarkistamaan että lapsellani on kaikki hyvin. Pelkäsin joka minuutti että menetän lapseni.. aina kun katsoin häntä, hän näki surun silmissäni vaikka piti olla iloinen hetki. Koska mitä iloisempi tunnelma oli, sitä ahdistuneempi olin, koska silloin pelkäsin kaikista eniten että kaikki hajoaa käsiin.
Lopuksi en saanut enää nukuttua oleenkaa, vaan heräilin joka tunti yön aikana, 5 kuukautta putkeen. Nukahtamislääke auttoi yhtenä yönä, mut seuraavana yönä taistelin jo lääkkeen vaikutusta vastaan, koska en uskaltanut nukahtaa.. silloinhan jotain pahaa voisi tapahtua!
Päätin hakea apua, koska öisin aloin pelätä(jotain) niin kovaa että sydän hakkasi vimmatusti keskellä yötä ja sain paniikin jos nukuin huoneessani yksin. Näin näkyjä, koska heräsin keskellä painajaisen ja en tiennyt olinko unessa vai hereillä. Amulla olin niin hermostunut että olisin halunnut rikkoa jotain ja tätä kesti koko päivän nukkumaan menoon asti. Sitten "pääsin" nukkumaan ja taas pelkäämään sitä jotain.
Terapeuttini ehdotti minulle mietoa mielilalalääkettä.
Harkitsin asiaa hieman yli viikon. Lääkkeen hyviä puolia oli niin paljon enemmän, verrattuna siihen hetkiseen tilanteeseen ja olooni.
Aloitin lääkkeet ja kului noin 3 kk ja ahdistus lapsen menettämisestä pysyi aisoissa.
Pikkuhiljaa yöunet palautui ja yhtäkkiä vessahätä, josta olin kärsinyt lapsesta saakka hävisi. Enää en heräile öisin vessaan, enkä paniikkikohtaukseen.
Olisiko minun pitänyt kärsiä näistä oireista loppuelämäni ja antaa lapseni nähdä selittämätön suru ja pelko äidin silmissä, koko hänen lapsuutensa ajan? Olinko heikko, koska suostuin lääkkeisiin?
Olisin vienyt "lapsuuteni perheen" ahdistusta eteenpäin ja tartuttanut sen myös omalle lapselleni, ollakseni liian ylpeä apuun!
Uskon että joissakin tapauksissa ahdistus ja masentuneisuus on opittu malli kotoa. Mitä luulette?
Toivottavasti jaksoitte lukea :)
Olisi ihana kuulla,jos jollain muulla on samanlaisia kokemuksia ja tietysti mielipiteitä :)
Mukavaa sunnuntaipäivän jatkoa kaikille!
Ajattelin kirjoittaa minun masennuksen oireista tänään.
Niitä on aika paljon vuosien varrelta, mutta toivottavasti jaksatte lukea ja että tästä olisi jollekin hyötyä.
Lapsena olin paljon yksin ja olimme aika köyhiä laman takia. Minulla oli omasta mielestäni ja myös muiden mielestä rumat rähjäiset vaatteet. Tunsin että en sopinut joukkoon ja häpesin itseäni.
Olin 6-7 vuotias, kun aloin kiinnittää huomiota vartalooni, eli esim. kun istuin tuntui, että reidet olivat niin paksut että piti istua jalat pöydän alla, jottei kukaan näkisi.
Painoin silloin n.20 kg.
Häpesin itseäni.
Sitten alkoi yöheräily ja vessassa juokseminen pitkin yötä.
Öisin oli todella turvaton olo ja pelkäsin, että pitää nousta ja mennä yksin vessaan.. ja niinhän siinä kävi.
Ymmärsin vasta nyt vanhempana, että tämä oli psykosomaattinen oire ahdistukselle. Eli kroppa reagoi jännitykseen yöheräilyllä ja kauhealla vessahädällä.
Olen aina ollut todella epävarma ja tuntenut itseni rumaksi, hävennyt itseäni, vaikka muut ovat sanoneet että olen nätti.. tämä ei kuitenkaan tunnu missään. Tunne on niin syvällä, että sitä ei voi sanoilla pyyhkiä pois!
Lapsuus tuntuu ahdistvalta ajalta,kun ajattelen takaisin.. en osaa sanoa mikä siinä ahdistaa niin paljon, koska onhan elämässäni ollut hyviäkin hetkiä, mutta tuntuu että en ole ikinä ollut onnellinen lapsena!
Tuntui että jouduin kasvamaan liian aikaisin vastuuseen, jota en osannut käsitellä, enkä halunnut aikuistua. Epäonnekseni minulla alkoi kuukautiset jo 11 vuotiaana ja pidin sitä merkkinä siitä että olin liian lihava ikäisekseni.. enkä todellakaan halunnut olla aikuinen vielä.
Teini-iässä alkoi syömishäiriö kunnolla ja siihen loppui kuukautisetkin. Oli ihanaa kun sai olla "avuton lapsi" joka sai huomiota kerrankin. En nähnyt mitään syytä alata syömään uudestaan.. tuntui että elämässä ei ollut muuta hyvää kuin laihuus.
Masennuin kunnolla lapsen saannin jälkeen, mutta lapsi oli kaikki kaikessa minulle. Viimeisillä voimilla pidin hänestä huolta. Hän oli todella vaativa lapsi, mutta onneksi annoin hänelle kaiken sen läheisyyden jota hän tarvitsi.
Vuosi sitten aloin voimaan jo tosi huonosti, koska olin heräillyt 2 vuoden ajan, noin 4 kertaa yössä vessaan ja tarkistamaan että lapsellani on kaikki hyvin. Pelkäsin joka minuutti että menetän lapseni.. aina kun katsoin häntä, hän näki surun silmissäni vaikka piti olla iloinen hetki. Koska mitä iloisempi tunnelma oli, sitä ahdistuneempi olin, koska silloin pelkäsin kaikista eniten että kaikki hajoaa käsiin.
Lopuksi en saanut enää nukuttua oleenkaa, vaan heräilin joka tunti yön aikana, 5 kuukautta putkeen. Nukahtamislääke auttoi yhtenä yönä, mut seuraavana yönä taistelin jo lääkkeen vaikutusta vastaan, koska en uskaltanut nukahtaa.. silloinhan jotain pahaa voisi tapahtua!
Päätin hakea apua, koska öisin aloin pelätä(jotain) niin kovaa että sydän hakkasi vimmatusti keskellä yötä ja sain paniikin jos nukuin huoneessani yksin. Näin näkyjä, koska heräsin keskellä painajaisen ja en tiennyt olinko unessa vai hereillä. Amulla olin niin hermostunut että olisin halunnut rikkoa jotain ja tätä kesti koko päivän nukkumaan menoon asti. Sitten "pääsin" nukkumaan ja taas pelkäämään sitä jotain.
Terapeuttini ehdotti minulle mietoa mielilalalääkettä.
Harkitsin asiaa hieman yli viikon. Lääkkeen hyviä puolia oli niin paljon enemmän, verrattuna siihen hetkiseen tilanteeseen ja olooni.
Aloitin lääkkeet ja kului noin 3 kk ja ahdistus lapsen menettämisestä pysyi aisoissa.
Pikkuhiljaa yöunet palautui ja yhtäkkiä vessahätä, josta olin kärsinyt lapsesta saakka hävisi. Enää en heräile öisin vessaan, enkä paniikkikohtaukseen.
Olisiko minun pitänyt kärsiä näistä oireista loppuelämäni ja antaa lapseni nähdä selittämätön suru ja pelko äidin silmissä, koko hänen lapsuutensa ajan? Olinko heikko, koska suostuin lääkkeisiin?
Olisin vienyt "lapsuuteni perheen" ahdistusta eteenpäin ja tartuttanut sen myös omalle lapselleni, ollakseni liian ylpeä apuun!
Uskon että joissakin tapauksissa ahdistus ja masentuneisuus on opittu malli kotoa. Mitä luulette?
Toivottavasti jaksoitte lukea :)
Olisi ihana kuulla,jos jollain muulla on samanlaisia kokemuksia ja tietysti mielipiteitä :)
Mukavaa sunnuntaipäivän jatkoa kaikille!
perjantai 2. marraskuuta 2012
lisäys aikaisempaan tekstiin
Kirjoitin, että välitän paljon muista ihmisistä, ja nyt tuli mieleen, että voiko aidosti välittää kaikista muista, vai onko se joku puolustusmekanismi.. eli jos välitän kaikista ja olen kaikille kiva, niin kenelläkään ei ole syytä satuttaa minua?
Kyllä yritän aina nähdä parhaat puolet kaikissa ihmisissä, vaikka huomaan, että on vaikea olla tuomitsematta ihmisiä ensivaikutelman perusteella.
Sitten minulla tulee tosi huono omatunto, jos edes ajattelen pahaa jostain ja osoittautuu, että ihminen onkin kiva..
Kyllä yritän aina nähdä parhaat puolet kaikissa ihmisissä, vaikka huomaan, että on vaikea olla tuomitsematta ihmisiä ensivaikutelman perusteella.
Sitten minulla tulee tosi huono omatunto, jos edes ajattelen pahaa jostain ja osoittautuu, että ihminen onkin kiva..
Ensimmäinen kirjoitus. Lyhyt kuvaus itsestäni
Hei kaikille!
Tänään aioin kirjoittaa, mutta nyt päässä lyö tyhjää.
Esittelen itseni sen verran, että olen nainen lähemmäs 30 vuotta ja minulla on pieni lapsi.
Olen masentunut, mutta voin silti sanoa, että olen onnellinen. Kyllä elämässä voi olla mitä vaan ongelmia, mut niiden kanssa pitää oppia elämään. Joinakin päivinä se on helpompaa ja joinakin vaikeampaa. Itse en ole luovuttaja tai surkuttelija, mutta en jaksa enää yrittää ja yrittää, selviytyä yksin pahasta olostani.
Yritin koko nuoruuteni selviytyä pahasta ahdistuksesta erilaisilla keinoilla, mutta mikään ei onnistunut. Kerron keinoistani lisää myöhemmin.
Päätin hakea apua ja nyt syön mietoa mielialalääkettä, josta minulle on ollut todella paljon apua.
Mikään muu ei ole auttanut, vaikka olen vuosia taistellut. "Sorruin" mielialalääkkeeseen, koska mikään ei auttanut minua tarpeeksi. Monella on todella paljon negatiivista sanottavaa, mutta minulle siitä oli ihan hirveästi apua. Kerron tämän heti ja tulen blogissani puollustamaan mielialalääkkeiden käyttöä ja käyttäjiä.
Jotkut ihmiset eivät selviä ilman näit ja kun haittoja ja hyötyjä verrataan, valitsen lääkkeet, koska hyöty on niin paljon suurempi. Kerran täällä eletään, siis miksi kärsiä turhaan ja ikuisuuden?
"Antakaa ihmiselle naamio, niin hän puhuu totta!"
Tänään aioin kirjoittaa, mutta nyt päässä lyö tyhjää.
Esittelen itseni sen verran, että olen nainen lähemmäs 30 vuotta ja minulla on pieni lapsi.
Olen masentunut, mutta voin silti sanoa, että olen onnellinen. Kyllä elämässä voi olla mitä vaan ongelmia, mut niiden kanssa pitää oppia elämään. Joinakin päivinä se on helpompaa ja joinakin vaikeampaa. Itse en ole luovuttaja tai surkuttelija, mutta en jaksa enää yrittää ja yrittää, selviytyä yksin pahasta olostani.
Yritin koko nuoruuteni selviytyä pahasta ahdistuksesta erilaisilla keinoilla, mutta mikään ei onnistunut. Kerron keinoistani lisää myöhemmin.
Päätin hakea apua ja nyt syön mietoa mielialalääkettä, josta minulle on ollut todella paljon apua.
Mikään muu ei ole auttanut, vaikka olen vuosia taistellut. "Sorruin" mielialalääkkeeseen, koska mikään ei auttanut minua tarpeeksi. Monella on todella paljon negatiivista sanottavaa, mutta minulle siitä oli ihan hirveästi apua. Kerron tämän heti ja tulen blogissani puollustamaan mielialalääkkeiden käyttöä ja käyttäjiä.
Jotkut ihmiset eivät selviä ilman näit ja kun haittoja ja hyötyjä verrataan, valitsen lääkkeet, koska hyöty on niin paljon suurempi. Kerran täällä eletään, siis miksi kärsiä turhaan ja ikuisuuden?
"Antakaa ihmiselle naamio, niin hän puhuu totta!"
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)